maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyni armain







Morjens taas kaikille! Eilisen duunipäivän jälkeen päätin, että huomenna meikä lähtee ajamaan maaseutua kohti kattelemaan sukulaisia ja niinpä tein. Näin äitiä, iskää, tätiä, serkkua ja mummia, mikä oli tosi mahtavaa. Mulle sukulaiset on tosi tärkeitä. Kun saapuu maalle, niin oikeesti käsittää vuodenaikojen vaihtelut. Hei nyt on syksy-tunne saavutti mut tänään kertaheitolla. Maaseudella syksy on kaunista. En tiedä olenko koskaan maininnutkaan teille hyvät lukijat, että syksy on lempppari vuodenaikani. Okei se on sateista, viileää ja pimeää aikaa, mutta hei se on kaunista. Sitä paitsi, mun mielestä vuosi alkaa syyskuusta, kun koulut alkaa ja toisilla työt jatkuu. Ihan niin kuin muinaisilla suomalaisilla aikoinaan.

Oon saanut vasta hitusesti kokemuksia nettikiusaamisesta ja bloggaajiin kohdistuvista vihakirjoitteluista. Olisi mahtavaa kuulla kokemuksistanne lisää, sillä tahdon jakaa ne tarinat myös muille ja näin taistella nettikiusaamista vastaan. Olen yhden rohkean, myös teidän kaikkien tunteman bloggaajan saanut kertomaan kokemuksistaan hänen blogiinsa ilmestyvistä vihamielisistä kommenteista. Saatte lukea hänen ajatuksistaan myöhemmin. Tää olisi ollut mun eilinen postaus, mutta netti ei ihan pelittänyt, joten päätän tämän postauksen sanomalla, että kohti yliopistoa. Päivänjatkoja!

9 kommenttia:

  1. Ihanii noi syksyiset kuvat! Rakastan noita vaahteranlehtii näin syksysin<3

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, että tykkään syksyn väreistä :) Muutenkin kivoja kuvia !

    ♥: mamitun.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kuvia, noita ihanan värisiä lehtiä kyllä kuvailisi vaikka kuinka kauan :) Itselläkin tuli aikamoinen saldo viime viikonlopulta :D

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. syksyssä parasta on kantarellit :D voisin syödä niitä aina!

    mycrazycouture.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta Suvi! Vitsit tekis mieli kantarelleja, mutta maksaa liikaa ja nykyisin, kun asun kaupungissa, niin eipä oo mettää missä keräillä :D

      Poista

Kiitos kommentista!