Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asusteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hulluttelemassa


Morjens taas kaikille! Kuten olette huomanneetkin, niin blogissa kirjoittelu on jäänyt mulla huomattavasti vähemmälle huomiolle. Haluun pitää tän itselleni mukavana harrastuksena ja jos ei ole fiilistä kirjoittaa, niin en kirjoita. Oikeastaan eräs herra on vienyt aika paljon huomiota lähiaikoina, ja siksi ei meikää hirveesti ole netin ihmeellisessä maailmassa paljoa enää näkynytkään. Tottahan toki, muutkin ihmissuhteet, koulu, työ ja muuttamisen ihanuus ovat vienäät ruhtinaallista aikaani tässä parin viime kuun aikana. Oon ollut aika tyytyväinen elämääni, mutta odotan kovasti kesälomaa. Luettavaa ja töitä on silloinkin samalla, mutta onneksi aion pitää kuukauden verran lomaakin tästä kaikesta. Voin myös ylpeänä kertoa, että mut valittiin tuutoriksi seuraavalle vuodelle teologiseen tiedekuntaan, että jännityksellä odotan keitä pääsen ensi syksynä paimentamaan. Oli muuten todella hauska kuulla, että teologiseen tiedekuntaan haki ennätysmäärä porukkaa, vau, hienoa et ihmiset ovat vihdoin havahtuneet, ettei tämä ole yhtään sen huonompi valinta.

Koska olen köyhä opiskelija, niin tänä vuonna hullut päivät tarjosivat mulle pakollisia tarpeellisiä ostoksia. Mun on pitkään pitänyt ostaa päitä hammasharjaan, jotka nyt vihdoin ostin. Naamanpesuainetta ja meikinpoistoaine tarttuivat lisäksi matkaan. Ostin tietty hetkkuja ja ruokia stokkan herkusta, namskis! Joo ja tuollainen söpö helmilaukkukin tarttui vitosella vielä matkaan. Laukkua voi pitää pussukkana tai halutessaan laittaa olalle roikkumaan. Tämmöstä vähän fiksumpaa tällä kertaa =)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Reissusta

Hattu Zara(miesten) ja ruskea laukku Mango.

Nyt laitoinkin kuvaa Tallinnan reissun shoppailuista, joita aikaisemmin jo lupailin. En mä hirveesti ostellut, koska en nähnyt mitään erityisen kivaa paitsi tuon ihanan mangon ruskean laukun ja herrashattuni. Tänään tässä aikaisemmin jo postailin voinnistani, joten mulla ei ollut kauheasti lisättävää. Huomenna täytyypi soitella vielä verotoimistoon ja hoidella pakollisia velvollisuuksia, tervetuloa aikuisuuteen! Tulee varmaan hirvee kriisi, mitä vaatteita otan risteilylle mukaan, kun viimetipassa pakkaa. Joudun vielä lomalla ikävästi harrastamaan tuota tenttikirjallisuuden lukemista näin lomalla, mutta onneksi tentit ovat ensiviikolla ohitse. Tänään muuten tein myös pienen hyvän teon, kun lahjoitin Viroon vaatteita. Tulipas hyvä mieli :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Last time shopping before christmas

Heipä hei vaan kaikille! Luulin jo ostaneeni kaikki joululahjat, mutta ostinkin vielä iskälleni ja yhdelle kaverilleni (sekä vielä äidille ja poikaystävälle..) yhdet paketit. Olin ekaksi ajatellut, etten ostaisi iskälleni mitään, koska mietin ettei hän halua mitään. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja mielestäni jouluun kuuluu jakamisen ilo, joten ostin hänellekin. Hän ei ole mikään suuri jouluihminen, mutta ajattelin muistaa häntä käytännöllisillä jutuilla, joita hän tarvitsee. Isikin oli tänään kuulemma heltynyt sen verran joulumielelle, että oli ostanut mulle ja Joonaksen joululahjan. Joulumieli siis tarttuu. Onneksi ostin vielä shoppailukierroksellani työkaverilleni lahjan, koska hän oli ostanut myös mulle. Voin kuvitella, kuinka onneissaan hän on, kun pääsen ojentamaan hänen unelmiensa iphonen kuoret! Kaveri oli etsinyt sellaisia valkoisia enkelisiipikuoria pitkään ja kerroin aikaisemmin jo hänelle nähneeni jossain sellaiset. No mutta h&m:n kassalla ollessani huomasin siinä juuri sellaiset, enkä todellakaan voinut jättää niitä kauppaan. Löysin stokkalta vielä muuta pientä lisäkivaa hänen lahjaansa. Mä oon saanut ostettua monelle ihmiselle tänään paljon lahjoja ja edullisesti, joten lahjojen ostaminen ei ole vaikeaa, kun ostaa ajan kanssa ja ajatuksella. En haluaisi ostaa kenellekään mitään turhaa ja typerää.

Mulla alkoi tosiaan duuni tänään puoli kuusi aamulla ja muutaman tunnin päästä pääsin hypyille, joten menin viimeisille jouluostoksille jumboon. Tuli vaan tosi mummofiilis, kun seisoin vaateliikkeiden edessä odottamassa, että ovet aukeutuisivat. Sain 1,5 tunnissa tehtyä kaikki ostokset rauhassa ilman hulluja ruuhkiä, kun ymmärtää mennä aikaisin. Kaiken tämän jouluostosten keskellä myös kävin kuolaamassa vaatteita ja ihania asusteita. Kattelin vaan, että Christelle&Co-merkillä olisi taas paljon kaikkea kivaa ja yksinkertaista vaatetusta. Täytynee vain seurailla, milloin kyseiset vaatekappaleet saavat alelapun.. Kävin vielä lounastamassa prismassa ja sitten takaisin töihin. Muuten oonkin ihan innoissani pakeroinnut lahjoja. Oikeasti joulu on jo ensi viikolla!!!




perjantai 14. joulukuuta 2012

Korkoilua

Korkkarit Skopunkten 14,90e

Uusi ylpeä korkkareiden omistaja! Löysin skopunktenista sievät juhla/biletyskengät edulliseen hintaan. Olen jo aikaisemminkin kehunut kyseisen paikan kenkiä niiden edullisen hinnan, ulkonäön, mukavuuden ja kestävyyden vuoksi. Mahtavaa, ettei tarvitse maksaa maltaita kivoista korkkareista, jotka kuitenkin oikeasti kestää käyttöä. Mikään ei ole rasittavampaa kuin maksaa kengistä satanen ja heti ensimmäisen käytön jälkeen näyttävät todella kuluneilta! Toivottavasti pian tulisi tilaisuus käyttää noita kaunokaisia.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kiintymys

Viikset. Kaulaketju ostettu glitteristä 8,90 e

Ketjusta ja korusta tulivat yhdessä kaulakoru. Koru maksoi glitterissä 2e

Koru plus avaimet=avaimenperä. Löysin herkullisen korun glitteristä hintaan 2 e.

Morjens kaikille! Ihanaa on ollut kirjatua blogiin sisällä ja huomata kommenttien tulva, kiitoksia mahtavista kommenteista kaikille! Tässä vähän kuvaa mun uusista ihanista koruistani. Pääsivät heti käyttöön. Tää päivä on mennyt paremmin kuin eilinen, koska pääsin heti aamu yhdeksältä avautumaan stressistäni psykologille. Hänellä oli asioille jokin teoria, jota mun piti miettiä, mutta taisin jo unohtaa sen.. hyvä minä! Epäonnistumisen pelko on mulla vaan niin suuri, koska inhoan epäonnistumisen tuomaa tunnetta ylikaiken. Uskaltaisinkohan joskus antaa itseni epäonnistua jossakin? Olenhan sentään ihminen.

 Huomenna tapaan ensimmäisen terapeutti-ehdokkaan aivan yliopiston vierellä ja mua ehkä ihan vähän jännittää. Toivottavasti se ei oo mikään kauhea täti. Olisi jo tosi kivaa löytää jo terapeutti, mutta täytyy myöntää, että mulle tulee oikeesti ikävä mun psykologia. Hassuu, kuinka tuollaiseenkin ihmiseen ehtii kiintymään. Aluksi oli outoa olla asiakassuhteessa nuoren miehen kanssa, jolle en olisi koskaan uskonut avautuvani. Tässä taas pääsin huomaamaan, kuinka oleellinen asia on ihmisen persoona, ei sukupuoli tai ikä. Olen ollut aika onnekas, kun on saanut jutella ihmisen kanssa, joka aidosti välittää ja kuuntelee.Joku ihminen saa edes hetkeksi katoamaan sisäisen yksinäisyyden tunteeni.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Vyötetty





Todella tärkeä epätärkeä postaus. Syysloma alkaa olla puoli tiessä ja töitä ollaan lentokentällä vaan painettu. Huomenna on loman ainoa vapaapäivä ja tarkoitus olisi tietenkin hoidella asioita sekä käydä Ikeassa äidin kanssa. Mulla on ollut suuri sohvan metsästys, joka meni tänään vähän mäntyyn. Olin yritellyt taistella huutonetissä yhdestä tosi hienosta punaisesta sohvasta ja se olisi maksanut 90 euroa. Mä lähdin vähän pienemmillä summilla ja lopuksi joku huusi sen suoraan. Harmittaa, kun olisi sittenkin pitänyt huutaa se suoraan. Nyt löysin toisen punaisen sohvan ja laitoin viestiä omistajalla, toivottavasti onnistaa. Inhoon vaan tätä meiän nykyistä sohvaa; kulahtanut, rumanvärinen ja rikki. Erittäin masentavan näköinen. Toivottavasti ihanan punaisen sohvan löytäisin ja saisin ostettua Ikeasta jonkun hienon tv-tason. Höm, täytyy muistaa, että olen kuitenkin vielä opiskelija.

Kävin vähän shoppailemassa vöitä h&m:llä. Ei olleet onneksi hinnalla pilattuja 5-8euroa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Simple the best

Ihanaa löysin itselleni KAHDET syyskengät tuossa viime viikolla ja kovassa käytössä ovat jo olleetkin. Erityisesti nuo mustat korkkarit ovat todella hyväntuntuiset jalassa ja näyttää muutenkin mun jalassa hyvältä. Nämä kenkäparit ostin Skopunktenista, josta on tullutkin mun suosikkikenkäkauppa. Sieltä saa hyviä ja halpoja kenkiä. Maksoin näistä alle 60 euroa yhteensä, koska toisesta parista saa aina sen 50% alennusta. Muutenkin mun mielestä kyseisen liikkeen kengät on olleet yhtä laadukkaita kuin muidenkin kenkäkauppojen kengät, joten laatu ei aina maksa maltaita.

Stressiä ja kiirettä piisaa, väsymyksestä puhumattakaan. Väsymyksen takia mulla on ollutkin mieli vähän maassa ja pääsen onneksi psykologille taas huomenna. Nykyään käyn siellä harvemmin, koska mulle pitäisi jo löytyä terapeutti ja se osaa olla uskomattoman vaikeaa. Välillä tulee sellainen fiilis, että olisin menossa vähän takapakkia toipumisessa. Jotkut viikot on parempia ja toiset huonompia. Haluisin vaan, että noi tentit on ohi ja pääsisin paremmin keskittymään blogiin ja itseeni. Mulla on yksi kirjoitusurakka, jonka haluan julkaista blogissani, joten toivottavasti saan sen ensi viikolla julkaistua!


tiistai 2. lokakuuta 2012

Iltapäiväni kuvina ja täydellisten nilkkurien metsästystä

Oon niin kuolannut näitä kenkiä aikaisemminkin Vagabondin liikkeessä ja nämä ovat yhdet lempparini pidemmän aikaa.

Oon miettinyt yhtenä vaihtoehtona uusiksi syksyn kenkäpareiksi ruskeita, mutta en vieläkään osaa päättää olisko ne mustat vai ruskeat?

Juu ja ilmeellä mennään.

Ohhoh mitäs kuvalle tapahtui? Tais iphone seota Justinista.

Kävin luennon jälkeen vähän ginassa sovittelemassa vaatteita.

Juu ja sieltä lähti vaatetta mun matkaan.



Uskontotieteen luennon jälkeen mä läksin vähän kaupoille. Tuli vaan luennolla semmonen fiilis,että hei mä haluun mennä käymään tänään Ginatricoossa. Pyörin Dinskoossa ensiksi katselemassa syksyn kenkiä, koska haluaisin jotkut ihanat nilkkurit. Mulla on vaan vähän ongelmana, etten tiedä haluaisinko mustat vai ruskeat. Joudun siihen asti kunnes löydän täydelliset ja vielä sopivanhintaiset kengät omakseni,  kuolaamaan kaupan näyteikkunoita. Ginasta löysin kuitenkin pari paitaa, joista myöhemmin kuvaa. Täytyy nyt jatkaa filosofian esseen kirjoittamista. Öitä näin etukäteen!

perjantai 28. syyskuuta 2012

i Loppis




Juu elikkä kuten kuvista hyvin näkyy, niin kirpparilla olen taas omaisuuttani taas myymässä. Tällä kertaa varattiin äidin kanssa Klaukkalan Viirin kirppikselle pöytä viikon ajaksi. Eilen käytiin illalla heittää kamat ja tänään alkoi varsinaisesti myynti. Kuvassa näkyvät Guessin vyö ja lompakko menivätkin tämän päivän aikana. Vaatteita, kenkiä ja astioita vielä piisaa. Toi on myös mun äidille hyvä tilaisuus luopua kaikesta ylimääräisestä ja äipällä on oikeesti tosi makeita vaatteita myynnissä, jotka käy myös tämmöisille nuorille kaksikymppisille. Mulle noi vaatteet on vaan vähän liian pieniä, koska oon lihonnut jonkin verran tän puolen vuoden aikana. Masentavaa. Myin nyt joitain vaatteita, joita en ole käyttänyt ikuisuuteen tai ne ei sovi nykyiseen tyyliin yleensä. Huojentavaa päästä ylimääräisestä kamasta eroon ja tienata hieman samalla. Tulkaa ja viekää nuo kapistukset pois, heti!

maanantai 20. elokuuta 2012

Krakova 3/4 shoppailuparatiisissa.












Voih, löysin Krakovan reissulta niin paljon kaikkee kivaa ja ihanaa, mutta kaikkea en voinut valitettavasti ostaa. Pääosin tein kaikki vaateostokseni Florenskan ostoskadulla sekä Krakovan Gallerian suuressa ostoskeskuksessa. Osa jutuista olivat samaa hintaluokkaa kuin Suomessa, mutta sitten taas myös halvempaa. Yksi mahtava juttu oli se, että vaate-ja kenkäkokoja oli hyvin saatavilla kuin vastaavasti Roomassa, jossa suurin vaatekoko oli M. En oo mikään pieni kaveri, joten on ihan kivaa kun omaa kokoa löytyy kaupasta ja että koko L on oikeasti kokoa L. Ääh rakastan vain niin paljon uusia vaatteitani! Löysin kyllä niin paljon kaikkea mahtavaa syksyyn ja sopivaan hintaluokkaan! Haluan hehkuttaa vielä Reserved-liikkeestä löytämiäni 50 euron saappaitani, sillä olen vuosia etsinyt juuri tuollaisia saapikkaita tuloksetta. Nyt ne ovat minun. Mun uuden nhakarepun, jonka ostin myös reissusta tulette näkemään eräässä tulevassa postauksessa..

Vihreä neule New Yorker, Huivi Reserved, sulkatoppi New Yorker, Toppi New Yorker, mustaharmaaneule ja vyö Orsay ja saapikkaat Reserved.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Säästäväisyyslinjan pienet sallitut ostokset





Aurinkolasit Ninja ja riikinkukkokorvikset Bijou Brigitte.

Heissan! Mulla on ollut tosi tiukkaa rahan kanssa, kun on pitänyt maksella kaikenlaista, kuten matkaa ja vielä matkarahaakin pitänyt käydä vaihtamassa. Sen verran, kun kävin tuossa Helsingissä niin ajattelin antaa itselleni vähän armoa ja ostaa itselleni loppukesäksi ja matkaa varten yleensä uudet ihanat aurinkolasit Ninjasta. Noh, näin myös Bijou Brigetissä unelmieni riikonkukkosulkakorut, jotka tietenkin ostin. Että tämmöisiä pikkuostoksia. Nyt oon ollut töissä tässä lähinnä ja eilen mulla olikin iltavuoro ja tulin kotiin vasta kahdeltatoista. Pian pitäisi lähteä takaisin töihin. Perjantaina oltiin työkavereiden kanssa Amarillossa rellestelemässä, mutta eipä mulla muuten ihmeempiä. Pakkailin tänään vähän matkalaukkua ja täytyy jatkaa, kun pääsen töistä.

Tää blogi on ollut mulle tällä hetkellä tämmöinen kanava, johon voin purkaa kaikkea hömppämäisyyttä ja joskus myös niitä ikäviä fiiliksiä. Kuitenkin mulla on tosi paljon sanottavaa ja toivottavasti pääsen vähän antamaan blogilleni jatkossa vähän uutta ulottuvuutta.