Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmissuhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmissuhteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lahjatoiveissani..

Marimekon mukeja. Kaikki raidat ja pallo-kuviot ovat niin minun juttuja. Pidän niistä niin vaatteissa kuin astioissakin. Oon todellinen astia-friikki ja opiskelijabudjetilla ei erityisemmin ole varaa ostaa astioita, joten toivottavasti minua muistetaan edes yhdellä mukilla!
Toiveena olisi myös tämän vuoden muumi-talvimuki. Pidän erityisesti tämän vuoden mukista ja siksi on tänä vuonna myös toivelistalla =)
Sukat ovat kalliita, joten tämän räsyliisan olisi aika saada uusia sukkia. Merkkisukat, kuten marimekon ovat todella laadukkaita ja kestävät pitkän ikää.
nam, no suklaata..voiko sitä saada koskaan liikaa?

Kuten aikaisemmin olen maininnut, niin tämä joulu tulee olemaan itselläni erilainen. Tänä viikonloppuna käyn vanhempieni luona ja moikkaamassa sukulaisia. Maanantaina suuntaan aamulla junalla kohti Oulua, poikaystävän perheen luokse. Olen kerran aikaisemmin tavannut heidät, joten mielenkiintoista nähdä millainen joulu on luvassa. Ainakin kuulemma joulukinkun ohella saamme pizzaa. Tarkoitus olisi jouluna tähdätä joulukirkkoon fiilistelemään joulua.

Lahjaostoksissa olen pyrkinyt olemaan säästäväinen. Osan lahjoista löytänyt netistä tai yhden lahjan bongasin uutena kirppikseltä. Kuitenkin joutuu todella monelle ostamaan lahjoja, joten se vaatii taitoa löytää edullisesti hyvät lahjat jokaiselle. Tänä jouluna panostin käytännöllisyyteen; tavaroihin, joita läheinen on tarvinnut. Esimerkiksi kaverilleni ostin todella suloiset patalaput h&M-liikkeestä ja netistä edulliseen hintaan iphonelle käsivarteen pidekkeen. Pihi kaverini ei ollut raaskinut ostaa sellaista itselleen, vaikka sitä tarvitsikin. Yleensä ostin paljolti pyyhkeitä, astioita, herkkuja ja saunavihtoja ym. lahjaksi perheelle ja sukulaisille, mutta myös ihan vain kivoja turhakkeitakin.

Itselläni ei ollut tänä vuonna suuria lahjatoiveita, sillä enemmän on ollut rahasta pulaa kuin tavarasta. Pyysin näiden lahjojen lisäksi äidiltäni lahjakorttia vaateliikkeeseen, sillä itselläni ei ole ollut vähään aikaan varaa uusiin nätteihin vaatteisiin. Toivottavasti pääsisin joulualeihin shoppailemaan heti joulun jälkeen! =)

Ihanaa, pian on joulu!

perjantai 10. toukokuuta 2013


Tässä olisi aikalailla tiivistettynä viimeiset kaksi viikkoa, josta totta kai koulu ja työ on kuvista pyyhitty pois. Kesä tulee nopeaa juoksua luoksemme ja virallisesti yliopistossa voisi sanoa alkaneen kesäloma..paitsi minulla tietysti. Uusi ihana asia elämässäni on Viivi-kissa, minun pikkuruinen silmänteräni. Kisu oli lopettamisuhan alla, joten sain pelastettua terveen hyvän kissan uuteen kotiin. Ikää rouvalla alkaa olemaan, mutta kokonsa ja leikkisyytensä puolesta tuntuu nuorelta kissalta. Uskomatonta, kuinka yksi pieni olio voi tuoda niin paljon iloa ihmisen elämään. Onneksi sain tarjota tuolle söpöläiselle kodin =)

Vappu oli ja meni. Voisin sanoa sitä kaksipäiväiseksi opiskelijavapuksi, jossa oli sopivasti menoa ja meininkiä. Koulun puolesta vielä paljon tekemistä ennen kuin pääsee lomalle. Odotan todella innoissani, että pääsen poikaystäväni kansa Berliiniin toukokuun lopussa. Uskon, että siitä tulee hyvä viiden päivän reissu meille molemmille!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hulluttelemassa


Morjens taas kaikille! Kuten olette huomanneetkin, niin blogissa kirjoittelu on jäänyt mulla huomattavasti vähemmälle huomiolle. Haluun pitää tän itselleni mukavana harrastuksena ja jos ei ole fiilistä kirjoittaa, niin en kirjoita. Oikeastaan eräs herra on vienyt aika paljon huomiota lähiaikoina, ja siksi ei meikää hirveesti ole netin ihmeellisessä maailmassa paljoa enää näkynytkään. Tottahan toki, muutkin ihmissuhteet, koulu, työ ja muuttamisen ihanuus ovat vienäät ruhtinaallista aikaani tässä parin viime kuun aikana. Oon ollut aika tyytyväinen elämääni, mutta odotan kovasti kesälomaa. Luettavaa ja töitä on silloinkin samalla, mutta onneksi aion pitää kuukauden verran lomaakin tästä kaikesta. Voin myös ylpeänä kertoa, että mut valittiin tuutoriksi seuraavalle vuodelle teologiseen tiedekuntaan, että jännityksellä odotan keitä pääsen ensi syksynä paimentamaan. Oli muuten todella hauska kuulla, että teologiseen tiedekuntaan haki ennätysmäärä porukkaa, vau, hienoa et ihmiset ovat vihdoin havahtuneet, ettei tämä ole yhtään sen huonompi valinta.

Koska olen köyhä opiskelija, niin tänä vuonna hullut päivät tarjosivat mulle pakollisia tarpeellisiä ostoksia. Mun on pitkään pitänyt ostaa päitä hammasharjaan, jotka nyt vihdoin ostin. Naamanpesuainetta ja meikinpoistoaine tarttuivat lisäksi matkaan. Ostin tietty hetkkuja ja ruokia stokkan herkusta, namskis! Joo ja tuollainen söpö helmilaukkukin tarttui vitosella vielä matkaan. Laukkua voi pitää pussukkana tai halutessaan laittaa olalle roikkumaan. Tämmöstä vähän fiksumpaa tällä kertaa =)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Onnen sirpaleita

Ps. Marimekon astiat ovat ihania! Tahdon, tahdon, tahdon..

Morjensta taas ikuisuuksiin. Voisin näin ensimmäisenä todeta, että muutto oli nopea, mutta raskas. Hermot venyivät ja paukkuivat itse kullakin, mutta loppujen lopuksi asiat menivät hienosti. Eläminen uuden kämppiksen kanssa on sujunut kivasti ja uusi koti alkaa näyttää kodilta. Rahat jatkuvasti lopussa, kun on ollut hankittavaa paljon ja jota on myös vielä. Viime lauantaina kuivauskaappi romahti, jonka seurauksena astioita hajosi alle 200 euron edestä, joka tuntuu aika ilkeältä köyhälle opiskelijalle. Joka tapauksessa sirpaleet tuottavat onnea ja ne ovat vain esineitä, vaikkakin rakkaita sellaisia. Mä oon aika onnellinen, vaikka pientä takapakkia on myös ollut, mutta toisaalta uskomattoman paljon hyvää. Superihana uutinen on se, että musta tulee täti (vihdoinkin!) ja pääsin ensi vuodelle teologisen tiedekunnan tuutoriksi. Lisäksi rakkautta on taas ilmassa; olen löytänyt rinnalleni ihanan tyypin, joka tekee oloni todella hyväksi. Jotenkin on vain tosi hyvä fiilis tämän suhteen ja voisin ajatella olevani hänen kanssaan vielä pitkään. Ehkä tämä villi ja vapaa sielu on hetkeksi rauhoittunut ja huokaisee rakkauden tunteesta, joka on taas vallannut hänet. Minä kiitän ja kuittaan.

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivänä


Voi luoja, mulle ei oo koskaan kukaan mies ole ollut noin suloinen kuin eräs tyyppi koulustamme. Meillä synkkaa hyvin ja tykkään tosi paljon kyseisen miehen seurasta, mutta en halua seurustella. Jouduin tuottamaan tosi ison pettymyksen hänelle tiistaina, sillä hän olisi halunnut enemmän. Sitten juteltiin myöhemmin asiasta lisää ja onneksi kaikki on nyt hyvin. Mutta mun sydän helty täysin siinä kohtaan, kun hän antoi mulle aivan suloisen paketin, joka oli täysin ajateltu. Sitä on vaikeeta selittää mahtavaa korttia myöten, koska me kaksi vaan tajutaan se. Noista lapasista voin sanoa sen verran, että hän osti mulle lapaset, koska hävitin yhdissä pippaloissa omani. Sitten tuo kaulahuivi; violetti on teologien väri ja mun lempiväri yleensä. Tuo kortti vain kruunasi kaiken. Olin aikaisemmin selittänyt hänelle, että ihmisen sydän on suunnilleen nyrkin kokoinen ja koska mulla on pieni käsi, niin mulla on tosi pieni sydän. Tuossa kortissa on hänen nyrkkinsä, joka kuvastaa hänen sydäntään. Oikeasti kukaan ei ole koskaan törmännyt noin romanttiseen tyyppiin. Ahh, en vain tiedä mitä sanoa!

Tänään näin sitten tätä toista tyyppiä aamusta, jonka takia lintsailin kaikki aamun luennot. Se on todella viemässä mua pahoille teille. Tosi ristiriitaiset fiilikset. Yhdelle luennolle tänään eksyin ja iltapäivällä menin ystäväni kanssa syömään ja leffaan. Käytiin katsomassa toi suomalainen komedia 21 syystä avioeroon, joka oli ihan mahtava leffa!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Laskiaisriehan riemua


Eilen otettiin ja paljon ihan laskiaisen kunniaksi. Meininki alkoi jo aamulla ja päättyi vasta yöllä, joten pitkä päivä oli takana. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa osallistumaan legendaariseen haalariviikon laskiaisriehaan, johon osallistui pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijat. Hyvää musaa, seuraa ja juomaa, voisiko asiat enää olla paremmin kun vaatteitakin oli muhkeasti päällä. Laskupäivän jälkeen mentiin after-skiitä viettämään ja siitä vielä jatkoille. Aamulla meikällä olikin 9 aamulla luento, jonne sitten sammahdinkin. Opiskelija-elämä on kyllä hienoa. En olisi varmaan pari vuotta sitten uskonu olevani tässä. Life is great!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sinkkuelämää ja huonosti nukuttuja öitä, mutta silti huudan onnesta, vapaudesta ja ilosta.


Joo kuten otsikosta huomaakin, niin ei ole hirveästi nukuttu. Oon tässä pari yötä nukkunut sohvalla, koska en raaski jatkuvasti eksää pitää sohvalla. Tekemistä on piisannut ja oon ollut aika hyvillä fiiliksillä pääosin. Salilla kävästy moneen otteeseen tällä viikolla, juhlittu ja tällästelty. Eilen mulla oli eilen valiokunnan kokous ja siellä meni mukavat kolme tuntia. Hauskinta on se, että siellä puhutaan vaan englantia ja mä en ole todellakaan mikään hyvä englannin kielessä. Mun mielestä on vaan hyvä heittää itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ja tuun varmasti oppimaan paljon! Hmm ja unohdin kertoa..mua pyydettiin ulos, kun olin salilla keskiviikkona. Pohdin tässä pari päivää ja lähdin! Tuntui tosi oudolle aloittaa kaikki alusta siinä mielessä, kun on ollut pitkään saman tyypin kanssa ja nyt pitäisi tutustua uuteen. Mä en ole kuitenkaan suhteessa, sillä haluan pitää vapauteni ja muutenkin olenhan vasta eronnut. Oon kyllä tosi tyytyväinen, että lähdin! Hyvällä tavalla jännittävä ja mukava kahvihetki :)