Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Voiko tätä edes otsikoida?


Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Mun täytyy nyt kehua itseäni, siis ruuan tiimoilta! Mulla on aivan älyttömästi vähentynyt herkuttelu ja mun ei hirveesti enää edes tee mieli herkkuja, jotenkin se himo makeaa ja siitä saatu mielihyvä on kadonnut. Tänä viikonloppuna tein poikkeuksen; ostin pitkästä aikaa karkkipussin! Sitten kun olin syönyt sen, niin siitä ennen saamani mielihyvä oli jossain missä lie. Tää on siis mulle erittäin hieno uutinen siinä mielessä, että oon oikeesti tosi herkkuhiiri. Nykyisin syöminen perustuu enemmän nälän tyydyttämiseen, kuten sen kuuluisi ollakin. Tuntuu vaan tosi kivalta, että olen alkanut irtautumaan herkuista ja olen samassa huomannut syöväni muutenkin terveellisesti..tätäkö tää sinkkuus tekee? Mä itse veikkaan, että tässä on sinkkuuden ja mun masennuslääkkeiden jonkin tason yhdistelmä, koska toi nykyinen lääkitys vähentää mun ruokahaluja. Oon reippaasti käynyt salilla tämän viikon aikana ja saanut paljon energiaa liikunnasta. Yhden asian olen päättänyt laihdutuksen suhteen; lopetan ainaisen laihduttamisen ja haluan olla tyytyväinen itseeni tälläisenä kuin olen. Jos satun laihtumaan, niin se on plussaa! Eikö olekin hyvä päätös? :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pientä purtavaa


Eilisestä tyttöjen illasta on selvitty ja nyt ääni on lopullisesti mennyt. Ei tässä auta muu kuin olla puhumatta, jos ääni vaikka palautuis. Tyttöjen iltaan tein meille pientä helppoa purtavaa: pestoleipiä. Paloteltujen kiviuunipatonkien päällä on laitettu sitruunapestoa, mozarellajuustoa, kirsikkatomaattia ja hitusen pippuria. Uunissa 200 asteessa annoin olla jonkin aikaa, kunnes saivat väriä vähän pintaan. Päälle heitin basilikan lehden. Todellista herkkua, suosittelen testaamaan. Nopeaa ja helppoa :)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Suklainen marenkikakku


Tässä olisi Jennin tyyliin tehty suklaa marenkikakku, jonka tein ensimmäistä kertaa jouluksi. En ollut koskaan tehnyt marenkia ja onnistuin siinä yllättävän hyvin. Vaikka vähän omasta päästä kehitetty, niin tuli siitä aika herkku! Moussen voi halutessaan tehdä valkosuklaasta ja koristeluun käyttää muitakin marjoja. Ihan puhtaasti omalla tyylillä =) Namskis!

Valmistusaika n. 2 h ja riittää noin kuudelle hengelle.

Marenkipohjat

6 kpl kanamunan valkuaisia
2dl sokeria
1 rkl vaniliinisokeria

Suklaamousse

1 levy Fazerin sinistä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta

Koristeluun

200g suomalaisia pakastevadelmia
20g kuivattuja mansikoita
       suklaakastiketta

  Valmistus:

Marenkipohjat
1. Erottele valkuaiset omaan erilliseen kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää sokerit vatkauksen aikana.
2. Pursota kahdeksi levyksi pyöreään spiraalin muotoon ja kolmas (päällimmäinen levy) yhtenäiseksi kauniiksi ruusukkeiksi. Nämä voi tehdä myös vapaasti omalla tyylillä.
3. Paista marengit uunissa 120 asteessa noin 1h 20 minuutin ajan, kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä.
Maitosuklaamousse
1. Sulata suklaa.
2. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike kuohkeaksi.
3. Kun suklaa on hitusen jäähtynyt sekoita se vatkattuun vaniliinikastikkeeseen.
Anna moussen jäähtyä hetkisen jääkaapissa.
Koristelu
Laita merenkipohja asetille ja kaada päälle puolet suklaamoussesta. Uudelleen samalla tavalla marenkipohja ja loput moussesta. Laita päällimmäiseksi viimeinen marenkilevy. Voit koristella mielesi mukaan. Omassa kakussa pursottelin suklaata kakun päälle, jonka jälkeen koristelin pakastevadelmilla ja kuivatuilla mansikoilla.

lauantai 22. joulukuuta 2012

chocolate gingerbread


Heido vaan kaikille! Tänään oon heti aamusta alkanut siivoomaan ja käynyt viimeistä kertaa ennen joulua ruokaostoksilla. Mulla oli oikeesti mennä hermo, se oli ihan karmeeta. Loppujen lopuksi selvisin ja sain kaiken tarpeellisen ostettua. Huomenna teen jouluksi jälkkärin ja murekkeen, koska jo maanantaina heti  aamusta lähdemme vanhempieni luokse viettämään joulua. Luvassa olisi joulusaunaa, joulukirkkoa, hyvää ruokaa ja hieno ilta perheeni kanssa.

ps. Tässä olisi kuvaa mun special pipareista, jotka olen kuorruttanut valkosuklaalla ja koristellut. Aika kivoja, eikös? Muutenkin kivaa vaihtelua ja vielä hyvänmakuisia! =)

torstai 22. marraskuuta 2012

Kuulumisia



Moikka taas kaikille! Yliopistolla ollaan taas oltu luennoilla ja sen jälkeen salilla. Viime yönä nukuin semmoiset 10 tuntia ja oli aivan älyttömän virkeä olo! Heti kun nukkuu oikein hyvin, niin kaikki tuntuu paljon paremmalta ja tuntemattomatkin ihmiset mukavilta. Vaikka yleensä helsinkiläiset tuntuu vähän töykeiltä, mutta kerrankin pääsivät yllättämään. Mun viikonloppu alkoi joka tapauksessa tänään ja se onkin lähtenyt leivonnon merkeissä, kuten kuvista näkyy. Huomenna mennään äitin kanssa sisustushoppailemaan Helsinkiin, jonka jälkeen pitäisi vielä käydä psykologilla. Töitä ja maanantain etiikan tenttiin lukua olisi nää päivät luvassa. Taas vähän hektisiä päiviä luvassa, mutta eipä se mitään =)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Lukemista



Tällä viikolla oon ostanut oikein läjän kirjoja edullisin hinnoin. Toivottavasti pääsisin lähiaikoina lukemaan myös muutakin kuin koulukirjoja.

1. Sininen kirja on Novum eli kreikan kielinen raamattu. Joo eli tämä on siis koulukirja, sillä luen teologiaa ja mun täytyy lukea yhtä klassista kieltä, joista olen valinnut muinaiskreikan. Novumin yhteydessä on kreikka-englanti sanakirja, joten tässä tulee löytyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

2. Hankala sukupuoli-Judith Butler
Ostin oikein tälläisen femisnistikirjan, jossa suurina kysymyksinä esiintyvät: Miten sukupuoleksi nimittämämme asia saadaan aikaan? Minkälaiset valtasuhteet sukupuolten luomisessa vaikuttavat, ja mitkä sukupuolet ja seksuaalisuudet ovat ylipäätään ymmärrettävissä kulttuurissa? Entä tarvitaanko poliittisessa naisliikkeessä naisliikkeessä yhteinäinen "naisten" kategoria?

3. Seksin mediamarkkinat-Sanna Karkulehto
Teos tarjoaa havainnollisia esimerkkejä seksin ja median moninaisista kytköksistä. Miten seksuaalisuutta käsitellään lehdistössä ja suosituissa televisiosarjoissa? Millaisina kaupallisen seksin, väkivallan ja heteroseksuaalisuuden väliset suhteet näyttäytyvät nykykirjallisuudessa?

4.Ruokasuosikit-leivonta
Reilu 100 ohjetta leivontaan. Oon ihan innoissani, kun pääsen testaa uusia reseptejä, joista erityisesti mustikka-sitruunakakku, suklaakakku, banaani-limekakku, valkosuklaabrowniet ja manhattaninin juustokakku saavat veden kielelle.

Uusien reseptien testailuja ja lukuhetkiä odotellessa =)

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ihanaiset teeleivät




Tässäpäs se syysloma sitten oli ja meni. Mahtavaa oli kyllä saada nukkua tunnin pidempään, vaikkakin nyt päivät lyhenevät entisestään. Aamusta vähän leivoin teeleipiä ja kävin äänestämässä. Päivä menikin duunissa. Eilen koukutuin katsomaan ylen Teiniäitejä, joka kertoo siis neljästä nuoresta naisesta, jotka ovat saaneet jokainen lapsensa alaikäisinä. Katsoin heti kaikki neljä jaksoa areenasta ja odotan malttamattomana, että ensi viikon jakso tulisi jo! Kurkkasin myös samalla Teyan blogin, kuka on yksi sarjan tytöistä. Blogissaan hän juuri kertoo, ettei todellakaan ole enää kiinnostunut osallistua sarjan 2.kaudelle. Toisaalta harmi, ettei enää osallistu, sillä kaikki tytöt vaikuttivat mielenkiintoisilta persoonilta.
 
Uskomatonta vaan, että jotkut nuoret tytöt haluisivat hankkiutua raskaaksi, jotta saisivat julkisuutta. Voin vaan kuvitella, kuinka sarjan tytöt pyörittelisivät silmiään, jos kuulisivat jonkun hankkiutuneen raskaaksi heidän ohjelmansa myötä. Olen kuitenkin aina miettinyt sitä, että kuinka moni tyttö esimerkiksi jenkeissä on hankkiutunut raskaaksi Teiniäidit-sarjan vuoksi?  Miksi nuorilla on vain niin kiire kasvaa aikuisiksi? Kun muistelen vain itseäni lapsena ja teininä, en olisi millään halunnut kasvaa aikuiseksi. Aikuisuudessa ahdisti niin kaameasti se kaikki vastuu, mitä aikuisuus toisi tullessaan. Kuitenkin täytyy myöntää "näin aikuisempana", ettei tämä niin kaameaa ole ollut, sillä kun kaikkeen on kasvanut vähitellen. Olisi ollut hirveää tulla raskaaksi 15-16-vuotiaana, sillä siihen en olisi ollut todellakaan valmis ja en edes vieläkään. Nyt rakennan itseäni pala palalta.

Herkulliset teeleivät:

*4 1/2dl vehnäjauhoja
*2tl leivinjauhetta
*1/2 suolaa
*1/2 sokeria
*60g pehmeää voita
*2dl maitoa

Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää pehmeä voi. Lisää maito lorauksittain koko ajan hiljalleen sekoittaen. Taputtele leivinpaperille kaksi pyöreää leipää aikalailla litteäksi. Jos haluat toisesta omenaisen teeleivän, pilko omena suikaleiksi ja asettele ne pyöreän taikinan päälle. Lisää sokeria ja kanelia makusi mukaan. Laita teeleivät uuniin 15minuutiksi 225 asteeseen. Nautiskele teen kera. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

My weekend

 Joo moikka kaikille! Tässä on muutama kuva koosteeksi mun viikonlopusta. Oikeastaan mun viikonloppu alkoi jo vähän aikaisemmin, mutta mitäs mä oikeastaan sainkaan aikaiseksi. Eilen oltiin mun kaverin Jennyn kanssa luokkakokouksessa Vihdissä, jossa aikanaan kävin yläasteen. Matka meni sinne hyvin, mutta takaisin tulo oli aivan katasrofi; navigaattori neuvo jonkun tosi oudon reitin ja sit jossai oli sattunut kolari, joten oltiin jumissa. Loppuillaksi kaverin kanssa katottiin meillä leffaa ja tissuteltiin siideriä. Oli tosi hassuu nähdä kyllä vanhoja luokkalaisia, mutta hassu juttu oli se, että monet asiat vaikutti viel aika samalta.

Tänään sunnuntaina oon ollut duunissa ja päivä menikin tosi leppoisasti. Tykkään olla tosi paljon yliopistolla, mutta välillä on vaan kivaa mennä tekee vähän duunii. Sit kun pääsin töistä mulla olikin aika kipeä olo. Voipi olla, että kuumetta on tulossa. Kävin sen takia ostamassa vähän herkkuja; suklaavanukasta ja keksejä. Namnam. Todella hyvää syy herkutella.





Tonnikalasalaatti a`la Jenni

-Makaronia
-hernemaissupaprika-pussi
-purkki tonnikalaa
-kirsikkatomaattia
-fetaa
-tomaatti-chili salaatinkastiketta

Suosittelen, koska se on hyvää =)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Äidin kanssa





Joo puhelimella napattu La famiglian hämärissä valoissa. Äiti tarjosi sapuskat pitkän työpäivän jälkeen, joka oli niin tervetullutta. Söin tosi hyvää sienipastaa ja jätskiä jälkkäriksi, kuten kuvasta näkyy. Hetkellisesti stressi on helpottanut, sillä oon saanut vähän selvyyttä lähitulevaisuuteeni. Lukkari alkaa olee siis valmis ja koitan välillä kävästä töissä. Ihanaa olla kyllä koulussa piiitkästä aikaa, joten työntekokaan ei tunnu enää ihan niin puulta. Päivittäin tuntuu vaan olevan tekemistä ja kohta alkaa kerääntymään läksyjä sekä tentittävää. Kauhulla siis odotellaan. Nautitaan nyt edes hetki stressittömyyttä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Krakova 2/4 Ruoka.










Ruoka oli aivan mahtavaa Krakovassa! Söin kahdesti kunnon pihviä, joka maksaisi Suomessa maltaita. Viimeisenä iltana sain herkullista pastaa, jota ajattelin väsätä vielä omassa keittiössä. Herkullisten ruokien lisäksi ravintolat olivat tosi kivasti sisustettuja ja myöskin omaperäisiä. Yhdessä kahvilassa, jossa kävimme oli erikoista omasta mielestäni se, että pöytiin piti mennä suoraan istumaan ja odottamaan tarjoilijaa. Aivan kuin olisimme olleet jossain ravintolassa. Tarjoilijoilla oli verkkosukkisten kanssa tosi lyhyet mekot, jotka olivat meidän silmissämme hieman huvittavat.

Mielestäni on ihan kiva, ettei Puolassa ole tippikulttuuria. Jotenkin kun Suomessa siihen ei ole tottunut, niin se vaikuttaa hieman vaivaannuttavalta, kun pitää miettiä paljon laittaisi ja jossain paikoissa tarjoilijat ovat painostavia. Krakovassa saa olla rauhassa tämän asian suhteen. Vaikkakin ruoka oli edullista ravintoloissa, niin drinkit olivat suhteessa kalliita verrattuna ruokaan. Halusin ehdottomasti kuitenkin maistella itselleni tuntemattomia drinkkejä, eivätkä ne tuottaneet lainkaan pettymystä päinvastoin!

Ennen kuin lopetan niin täytyy vielä mainita puolan ihanat irtojäätelöt. Valikoimaa on aivan hirvittävästi ja jätskit näyttävät niin herkullsilta, ettei voi olla maistamatta!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kana-ceasar beigel



Laihdutus on lähtenyt käyntiin tällä viikolla, mutta tämäpä onkin viime viikon herkkua eli ihan omatekemää kana-ceasar beigelia. Oon koittanut aina arnoldsissa seurata, mitä kaikkea ne sinne aina laittaa väliin. Kuinkakohan mä tuun onnistumaan mun laihdutus-urakassa, koska mulla olisi tarkoitus laihtua 15 kiloa, mutta vähintään kymmenen kiloa. Kuulostaako pahalta? Oon vaan edelleen niin järkyttynyt siitä, että oon lihonnu 4 kuukaudessa 10 kiloa, kääk!

Kerron kuitenkin teille, mitä beigelinin välistä löytyypi:

- maustamattomia kanan fileesuikaleita
-juustoa
-salaattia
-ceasar-salaattikastiketta
-mausteeksi suolaa ja pippuria

Helppoa ja hyvää!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Herkutellaan KoKoista




Arabian Koko-kulhot ovat ostettu Anttilasta ja maksavat kappaleelta 5-6-euroa. Itse olen saanut kulhoja lahjaksi ja itse ostanut niiden ollessa alennuksessa. Kulhojen värit valkoinen, liila ja mintunvihreä.

Kävin tänään aamusta pitkästä aikaa salilla ja lihakset tulivat välittömästi kipeiksi..auts! Onko kuntoni noin pahasti romahtanut? Terveellisempi elämä-tavoite jatkuu, sillä en ostanut herkkuja ja söin vähä-kalorimpisia ruokia, sillä nyt on aika pudottaa painoa! Töistä päästyäni äiti tuli meillä käymään ja tehtiin herkulliset hedelmä-annokset ihanaisiin Arabian KoKo-kulhoihin. Rakastan niin noita värejä. Tavoitteeni taas jatkuu ja toivottavasti saan pidettyä siitä vielä kiinni.

Töissä kerroin joillekin työkavereilleni aikeistani työpaikan vaihdon suhteen ja pitivät sitä kannattavana vaihtoehtona. Heillä itsellään oli yhtä paska olo työvuorojen kanssa ja sen vuoksi työntekijöiden vaihtuvuus on suuri. Toivon vain niin kovasti, että pääsisin opiskelemaan ja syömään tonnikalaa, haha! Harmittaa vain, kun pidän työstäni ja työkavereistani, tulen kaipaamaan heitä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Helppoa ja nopeaa kasvisruokaa



Voi apua toi salaatin kuvalaatu! Joka tapauksessa esittelisin teille mun tämän päivän nopean ja herkullisen kasvisruokasapuskan, koska kiire ja stressi pukkaa päälle. Sanon teille vaan pääsykokeet+työ+liian vähän aikaa, helppo yhtälö. Valmistin siis simppelin version risotosta ja tonnikalasalaatin.

Yksinkertaistettu versio risotosta:

-3dl riisiä
-pussi herne-maissi-paprikaa (pakaste)
-pussillinen pakaste sipulia
-purkki ananasta
-hieman kookoshiutaleita, suolaa ja currya oman maun makuun =)

1. Keitä riisi ohjeiden mukaisesti.
2. Kun riisi on lähes kypsynyt kaada kaikki muut ainekset kattilaan ja anna hetki lämmitä hellalla. Muista kuitenkin sekoitella.

Valmis!

Tonnikalasalaatti:

-Salaattia
-tomaattia
-kurkkua
-paprikaa
-tonnikalaa

lauantai 19. toukokuuta 2012

Porkkanasämpylät





Tässä vähän kuvamateriaalia vapaapäivän leivontaurakasta ja tuloksena herkulliset porkkanasämpylät! Tein ton taikinan moninkertaisena, niin sen vuoksi puhun urakasta, vaikka ohje on tosi simppeli. Eniten aikaavievää on porkkananoiden kuoriminen ja raastaminen. Tässä on todellisia luomusämpylöitä, joita ei tarvitse kaupasta ostaa ja tiedät mitä syöt. Luomu on vähän huijausta. Jos ostat kotimaista niin se on aivan samaa kuin luomu, sillä Suomessa ei laiteta samanlaisia myrkkyjä joka paikkaan kuin ulkomailla. Leipä on muutenkin tosi kallista, joten jos haluat säästää leivot itse leipäsi ja sitä riittää pitkäksi aikaa kun heität osan pakkaseen.

Tämän ohjeen saat pirkan sivuilta, eikä tosiaan ole mikään haastava juttu. Sämpylät ovat ehdottomasti parhaita juuri leivottuna, kun voi oikein sulaa sisään ja heität väliin juustoa ja tuoreita kasviksia. Teekin maistuu erityisen hyvältä silloin. Hienoja leivontahetkiä!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Synttäriherkuttelua

 


Herkuteltiin poikaystävän kanssa tänään vähän suklaaseen dipatuilla mansikoilla ja banaaneilla mun huomisen synttäreiden vuoksi. Naminami. 13 tunnin työpäivän ja jatkuvan kesänkaipuun vuoksi oli ihanaa maistella ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuoretta mansikkaa. Tulisipa jo se kesä! Huomenna on taas pitkä työpäivä edessä, mutta illaksi menen kotosalle viettämään äitienpäivää ja vietetään vähän mun synttäreitäkin. Päästään mahdollisesti tuijottamaan lätkää, hetkuttelemaan ja kertoilemaan kuulumisia.

Vointi on tänään kaikinpuolin parempi kuin eilen, henkisesti ja fyysisesti. Töissä päivä meni kivasti, vaikka väsymys painoi. Hyvä porukka näin lauantaina töissä ja huomennakin. Yritän tehdä niin paljon töitä kuin mahdollista, sillä tahdon mahdollisimman nopsaa silmien laserleikkaukseen. Toivottavasti tuon haaveen voin toteuttaa nyt (huomisesta lähtien) 21-vuotiaana. Opiskelemaan olisi vihdoin viimein ihanaa päästä, sillä alan kaipaamaan vähän jo opiskelijaelämää. Pian vihdoin viimein pääsen terapiaan selvittämään menneisyyteni haamut ja voin aloittaa elämäni jossain määrin puhtaalta pöydältä. Yksi iso ja hyvin mahdollinen haave toteutuu lähiaikoina: laulutunnit! En enää muista kuinka kauan olen siitä haaveillut, mutta se on ollut kauan suuri haaveeni. Olen kuitenkin vielä nuori ja toivottavasti elämä johdattaa mut hyvään suuntaan ja nämä ihanat haaveeni toteutuisivat. Sen verran haluan uskoa jonkinmoiseen kohtaloon ja antaa elämän kuljettaa. Asiat jotenkin kummasti aina järjestyvät, vaikka tilanne olisi kuinka toivoton tahansa.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Sadankilon keijukaisen vappu






Pääsin eilen seiskalta illallla töistä, mutta ehdin hyvin viettää vappua, valitettavasti. Tuntuu, että olisin lihonnut miljoona kiloa eilisen ja tämän päivän aikana..ihan karsea ruokamorkkis siis. Oon syönyt niin hirveästi kaikenlaisia herkkuja, että nyt ihan kaduttaa ja tänä aamuna huomasin olevani aivan pullukka! Ehkei tästä pidä ihan vappua syyttää..pääsiäinen, työpaikalla herkuttelu, muuten vaan herkuttelu sekä viime viikon herkut (joista on täällä blogissa kuvamateriaalia). Perjantaina join sangriaa, skumppaa ja lonkeroa. Eilen join pullon viiniä..kaikenhuipuksi liikunnan harrastus hiponut nollaa..auts! Paljon paljon kaloreita..

Vappu meni muuten ihan kivasti kavereiden kanssa. Syötiin, pelailtiin aliasta ja jutskailtiin. Tilattiin eilen tuossa myös Summer sound-festivaaleihin liputkin, jei! En oo nimittäin koskaan ollut moisissa tapahtumissa. Söin tänään muuten ensimmäistä kertaa elämässäni tippaleipää ja se oli pahaa, yök! Sen sijaan omatekemäni raparperi mansikkapiirakka oli oikein hyvää ja reseptin voitte kurkata tästä linkistä. Erittäin helppo ja yksinkertainen resepti kaikenlaisille leipureille!

Nyt olen luvannut itselleni vähentää huomattavasti herkuttelua ja  liikkumaan aktiivisemmin. Tämän ajatuksen innoittamana lähdin tänään pitkälle kävelylenkille vappujuoppojen keskelle. Poikaystäväni sai lopullisesti pyöräni käyttökuntoon, joten voin alkaa käyttämään bussin sijaan (ainakin välillä) polkupyörää.

KLARA VAPPEN!