tiistai 1. toukokuuta 2012

Sadankilon keijukaisen vappu






Pääsin eilen seiskalta illallla töistä, mutta ehdin hyvin viettää vappua, valitettavasti. Tuntuu, että olisin lihonnut miljoona kiloa eilisen ja tämän päivän aikana..ihan karsea ruokamorkkis siis. Oon syönyt niin hirveästi kaikenlaisia herkkuja, että nyt ihan kaduttaa ja tänä aamuna huomasin olevani aivan pullukka! Ehkei tästä pidä ihan vappua syyttää..pääsiäinen, työpaikalla herkuttelu, muuten vaan herkuttelu sekä viime viikon herkut (joista on täällä blogissa kuvamateriaalia). Perjantaina join sangriaa, skumppaa ja lonkeroa. Eilen join pullon viiniä..kaikenhuipuksi liikunnan harrastus hiponut nollaa..auts! Paljon paljon kaloreita..

Vappu meni muuten ihan kivasti kavereiden kanssa. Syötiin, pelailtiin aliasta ja jutskailtiin. Tilattiin eilen tuossa myös Summer sound-festivaaleihin liputkin, jei! En oo nimittäin koskaan ollut moisissa tapahtumissa. Söin tänään muuten ensimmäistä kertaa elämässäni tippaleipää ja se oli pahaa, yök! Sen sijaan omatekemäni raparperi mansikkapiirakka oli oikein hyvää ja reseptin voitte kurkata tästä linkistä. Erittäin helppo ja yksinkertainen resepti kaikenlaisille leipureille!

Nyt olen luvannut itselleni vähentää huomattavasti herkuttelua ja  liikkumaan aktiivisemmin. Tämän ajatuksen innoittamana lähdin tänään pitkälle kävelylenkille vappujuoppojen keskelle. Poikaystäväni sai lopullisesti pyöräni käyttökuntoon, joten voin alkaa käyttämään bussin sijaan (ainakin välillä) polkupyörää.

KLARA VAPPEN!

10 kommenttia:

  1. Kirjotat tosi kivasti ja blogi vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta.. innolla jään seurailemaan! :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Tämä vain entistä enemmän innostaa jatkamaan :)

    VastaaPoista
  3. Älä välitä, mulla on ihan kauhea ahdistus aina kun suuhunsa pistää jotain. Ärsyttää lähinnä, että vaikka kuinka säännöstelee syömisiään ja juomisiaan tuntuu että painoa tulee lisää ja maha kasvaa.

    Kaikista tympeintä tässä on se, että kiloja saattaa lähimain tulla lisää ja maha kasvaa väkisin tuon raskauden aikaansaamana, no enää kolme kuukautta ja sitten saa aloittaa kunnon dietin..

    Todellisuudessa tähän asti ei ole tullut kiloakaan, mutta ahdistaa jos tulee, koska siitä seuraa aina kriisi itseni kanssa.

    Oikein hyviä tekstejä sulla, jään mielelläni seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo sitten ainut. Mulla on kyl jonkin tason ongelmia syömisen kanssa ja ennen varsinkin. Nykyään ajatus lihoamisesta vaan ahdistaa ja varsinkaan kun ei ehdi liikkua tarpeeksi ;o Kiitos Ssyvi mahtavasta kommentistasi! <3

      Poista
  4. Oi ihania kuvia ja ihanaa kun joku kirjotteleekin vähän enemmän kuin yhden lauseen viidensadan kuvan perään!
    Ei jäänyt varmasti vikaksi vierailukerrakseni ;)

    http://thegrinningkid.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mä tykkään kirjoittaa vähän enemmän kuin yhden lauseen. muuten jätän sit jätän julkaisematta =)

      Poista
  5. Ihastuin blogiisi! Mielenkiintoista tekstiä ja ihania kuvia.
    Jatka samaa rataa! :)

    Jään seuraamaan! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!