Yliopistolla

Heissan, nyt on yliopisto-elämä lähtenyt käyntiin ja oon ollut niin väsynyt, etten oo hirveesti jaksanut kirjoitella. Kaikki on niin uutta ja luennot opiskelusta uuvuttaa, varsinkaan kun en oo pariin vuoteen kouluja käynyt. Rahat ovat olleet niin vähissä, ettei meikällä ollut varaa ostaa kuin Vantaan sisäinen ja kuinkas kävikään; tarkastaja antoi mulle 80 euron sakon! Jes, tämäpä auttaa  heikkoon rahatilanteeseen. Perjantaina tulee palkka ja sitä meneekin vuokraan. Koska hajotin viime viikolla objektiivini, joudun tällä viikolla käymään ostamaan uuden. Sen verran jouduin ryöväämään säästötililtäni ipad-rahat. Liikaa menoja, muttei samalla tavalla tuloja. Mutta Kela, milloin muistat minua? Mutta kuitenkin älkää ihmetelkö ihmiset, jos ei kuvia hirveästi ilmesty, sillä objektiivia ei mulla nyt vielä ole. Maanantain se oli vain lainassa.

Mutta mitäs me uudet teologian opiskelijat ollaan siis tehty? Oikeastaan kuunneltu opintoihin liittyviä luentoja, syöty halvasti yliopistolla, käyty ratikka-ajelulla ja ohjelmaa ois viel luvassa tällä viikolla. Mä jätän huomisen  suunnistuksen väliin ja baari-illan..joo ei oo rahaa, mutta lähden mummin synttäreillä käymään. Enköhän mä ehdi viidessä vuodessa tutustumaan porukkaan? Toivottavasti.

Back to school

Huomenna olen taas opiskelija parin välivuoden jälkeen. Oon ollut tosi tyytyväinen kahteen välivuoteeni, joiden aikana elämäni on muuttunut järjettömästi. Lukion jälkeen olin päättänyt tietoisesti tekeväni töitä seuraavan vuoden ajan, vaikka tiesin hakevani seuraavana keväänä Helsingin yliopistoon teologiaa "sitten joskus" lukemaan. Tuolloin mietin, jos hakisin myös Joensuuhun. Kirjoitusten jäljiltä olin todella väsynyt ja aloitin työni K-citymarketissa kassalla. Se oli ensimmäinen oikea työni. Alussa työ oli ihan jees, mutta vähitellen aloin erkaantumaan joistain ystävistäni, sillä olin aina viikonlopun töissä, kun muut olivat vapaalla. Tunsin itseni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. En viihtynyt edes työpaikalla ja useat asiakkaat olivat varsinaisia törppöjä. Onneksi mulla oli myös niitä oikeitä ystäviä, jotka eivät hylänneet mua.

Kun olin ottanut loparit marraskuussa 2010, mulla meni välit hyvän ystäväni kanssa. Mulla oli juttua yhden meidän yhteisen kaverin kanssa, mutta hän ei halunnut seurustella kanssani. Syksyllä olin ollut todella masentunut ja toinen kaveripoika tuli mulle todella läheiseksi. Hän oli ainut, joka huomasi pahan oloni ja siitä lähtien huolehti etten tunne itseäni enää huonoksi ja yksinäiseksi. Tämä ihminen oli pelastajani, sankarini. Aloimme joulukuussa seurustelemaan ja olemme vieläkin yhdessä. Loukkasin toisen pojan tunteita, mutta luulin ettei se olisi vakavaa. Hän masentui.

Tuli uusi vuosi ja puolet kaveriporukastani oli kadonnut. Aloin näkemään, ketkä olivat oikeita ystäviäni. Tuolloin tuntui todella pahalta, kun entinen kaverini levitteli valheellisia tietoja ympäriinsä ja leikki marttyyriä. Vei aikaa, että muutkin sen huomasivat ja palasivat luokseni. Poikaystäväni lähti tammikuussa armeijaan ja näimme vain viikonloppuisin. Helmikuussa tein töitä koulunkäyntiavustajana. Se oli oikeasti tosi hienoa työtä. Tunsin tekeväni aidosti tärkeää työtä. Luin samalla teologian pääsykokeisiin, vaikka tuntui, etten ollut siihen vielä valmis. En lukemiseen, en edes kouluun. Kesän ajan tein töitä henkilökohtaisena-avustajana 70-vuotiaalle sokealle miehelle. Helppo mukava kesätyö. Miehen tarina herätti mut ensimmäistä kertaa ajattelemaan kaahailemisen vaaraa. En ollut koskaan ajatellut, että voisin sokeutua kolarin seurauksena. Se rauhoitti ajamistani enemmän kuin tuhat sakkoa.

Syksyllä aloin käymään salilla ja liikkumaan todella paljon. Olin virkeä ja ihan tyytyväinen. Aloin tekemään päiväkoti-ja opettajansijaisuuksia ympäri kuntaa. Mahtavaa ensimmäistä kertaa elämässäni päättää, miten haluan tehdä töitä. Sijaisuuksia riitti jatkuvasti ja vajetta oli aina jossain. Sain työstäni positiivista palautetta, se oli ihanaa. Autoin välillä yhden kyläläistä lastenhoidossa, kun hän sitä tarvitsi. Oli mukavaa viettää päiviä pienen vauvan kanssa. Vähitellen huomasin olevani vain väsyneempi, enkä enää edes tuntenut mitään. Viiltelin ja ajattelin kuolemaa. Marraskuussa lapsen äiti totesi, että näytän todella väsyneeltä. Sitä henkisesti olinkin. Soitin heti samantien lääkäriin ja sain ajan tammikuulle. Joulukuussa onneksi huomattiin työterveydessä, että mulla oli pitkään jatkunut poskiontelutulehtus. Lääkitys auttoi tekemään hitusen paremmin duunia.

Tuntui pitkään, ettei elämä etene ja ettemme poikaystävän kanssa saisi millään kämppää. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Kirjoitimme uutena vuotena vuokrasopimuksen ensimmäisestä yhteisestä kämpästä. Tunsin hitusen edes iloa. Uusi vuosi oli kuitenkin katastrofi ja riitaannuin muutamien kavereiden kanssa. Olin todella vihainen myös poiksystävälleni. Olin niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että sain jopa poikaystäväni itkemään. Kerroin kavereilleni olevani pahoillani omasta käytöksestäni ja kerroin meneväni masennukseni takia lääkäriin parin päivän kuluttua. Sain anteeksi ja he pyysyvät myös anteeksi. Kaikki oli suurta väärinkäsitystä.

4. tammikuuta on päivä, jota en voi unohtaa koskaan. Silloin mulla todettiin vaikea masennus ja sain lääkityksen. Alussa vain oksensin kaiken, mutta vähitellen kroppani alkoi tottua lääkkeeseen. Vähitellen huomasin muutoksen itsessäni; en haluakaan kuolla. Olin elossa ja läsnä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Helmikuussa aloitin työt turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja tänään oli viimeinen työpäiväni. Huomisesta alkaen teen työtä silloin kuin itsestäni tuntuu. Keväällä aloitin pääsykokeisiin lukemisen ja psykologilla käymisen. Oloni alkoi parantua ja yritin parhaani mukaan lukea pääsykokeisiin työn ohella. Se kaikki oli raskasta, eikä psykologi voinut ymmärtää, kuinka jaksan. Keväällä havaittiin, että mulla on myös jonkin tason tunne-elämän häiriötä, mutta myös lievää maanis-depressiivisyyttä, joka oli tällä hetkellä off-tilassa. Se ei yllättänyt.

Tällä hetkellä olen menossa yliopistoon vihdoinkin. En uskonut aluksi, että voisin todella päästä sinne. Kyllä näyttävästi me lukihäiriöisetkin osaamme. Elämä on jännää ja olen täynnä intoa. Terapeutti on edelleen hakusessa, mutta toivottavasti löytäisin sen mahdollisimman pian. Haluaisin alkaa käymään taas salilla ja aloittaa laulutunnit. Toivottavasti pääsisin toteuttamaan haaveeni. Valmistuessani ylioppilaaksi en olisi osannut odottaa mitään tämän kaltaista elämää tai korkeintaan haaveissani. Löysin jopa rakkauden lähempää kuin olisin ikinä uskonutkaan.

Krakovassa 4/4 Ihanat suloiset sisustusliikkeet

Viimeinen postaus Krakovan reissulta, jossa esittelen kuvin ihania persoonallisia sisustusliikkeitä. Kuvat ovat napsittu Krakovan juutalaiskorttelilta lukuunottamatta ensimmäistä kuvaa, joka on napsattu ostoskeskus Galleriasta. Ostoskeskuksesta löytyy paljon erilaisia sisustusliikkeitä, joista löytyy halvalla kaikkea pientä kivaa. Ihan puhtaasti voisi sanoa, että linjatuontantoa nuo niin ymmärtäähän sen. Itse ostin Flo-nimisestä liikkeestä kivoja juttuja kavereille tuliaisiksi. Juutalaiskortteli on aivan oma lukunsa. Siellä paljon persoonallisia sisustusliikkeitä, joissa hinnat ovat jo korkeammat. Kuitenkin ihanien sisustusjuttujen ihailu on jo itsessään kiehtovaa. Nauttikaa kuvista.

Väriä kouluun.

Tässäpä vähän tarvikkeita kouluun; reppu, penaali, yliviivauskyniä, yliopistokalenteri ja vihkoja. Tuntuu ikuisuudelta, kun olen olin viimeksi koulussa eli lukiossa. Mulle on tosi tärkeetä, että koulutarvikkeet ovat käytännöllisiä ja kivannäköisiä. Värikkäät jutut innostavat hieman opiskelemaan lisää, en tiedä mikä suuri voima niissä on muhun. Krakovasta ostin Parfoisista nahkarepun, jota nyt kelpaa kantaa selässä. Löysin tosi hyvän paksun vihon kirjakaupassa käydessäni, jossa on eri väreillä jaettu muistiinpanoalueet. Ei tarvitse siis ostaa montaa eri vihkoa, vaan kaikki on yksien kansien välissä. Työt alkaa vetelemään viimeisiään ja oon tosi innoissai koulun alusta. Maanantaina se alkaa. Vielä pitäisi painaa duunia. Huomenna luvassa 16 tunnin päivä, mutta isot rahat, sitähän meillä opiskelijoilla ei ole liikaa.

Punavuoressa.

Eilinen päivä kuvina, ainakin pääosin. Isoveikka ja äiti tuli mun luona käymään, kun pääsin psykologin tapaamiselta kotiin. Huh, se oli rankka tapaaminen. Oli kuitenkin kivaa, kun äippä ja veli tuli käymään pitkästä aikaa täällä munkin luona. Kun oltiin kahvit juotu ja herkkuja syöty, niin suunnattiin kohti Helsinkiä. Käytiin yliopiston luota hakemassa mun ihanainen opiskelijakortti, joka tarkoittaa sitä, etten voi enää vältellä salilla käymistä. Ihan puhtaasta väsymyksestä ja laiskuudestahan se johtuu, että olen tämmösenä pullukkana tällä hetkellä. Oon vaan ootellut opiskelijakorttia sen vuoksi, jotta saisin halvemmalla uimahalli-ja salikortin. Okei ja se on ollut myös mun loistava tekosyy jäädä sohvalle lojumaan työpäivän jälkeen.

Pyörittiin punavuoressa erilaisissa liikkeissä, joihin yleensä ei tule mentyä. Joo, kävin myös Minna Parikan kenkiä kuolaamassa. Päästiin lopuksi meidän toiseen varsinaiseen kohteeseen eli Kaunis Veera nimiseen second hand-liikkeeseen, jossa pääosin myydään kalliita hyväkuntoisia merkkivaatteita, laukkuja ja kenkiä. Äiti löysi sieltä itselleen housut ja veljen naisystävä juhlavan paidan. Mulla on vaan valitettavasti liian kallis maku, jos pankkitililleni katsotaan. Koska oon Krakovan reissulta aivan köyhtynyt, niin joutui äiti tarjoamaan mulle kahvilassa. Ihana äiti. Harjoittelen selkeästi tähän opiskelijaelämään.

Krakova 3/4 shoppailuparatiisissa.

Voih, löysin Krakovan reissulta niin paljon kaikkee kivaa ja ihanaa, mutta kaikkea en voinut valitettavasti ostaa. Pääosin tein kaikki vaateostokseni Florenskan ostoskadulla sekä Krakovan Gallerian suuressa ostoskeskuksessa. Osa jutuista olivat samaa hintaluokkaa kuin Suomessa, mutta sitten taas myös halvempaa. Yksi mahtava juttu oli se, että vaate-ja kenkäkokoja oli hyvin saatavilla kuin vastaavasti Roomassa, jossa suurin vaatekoko oli M. En oo mikään pieni kaveri, joten on ihan kivaa kun omaa kokoa löytyy kaupasta ja että koko L on oikeasti kokoa L. Ääh rakastan vain niin paljon uusia vaatteitani! Löysin kyllä niin paljon kaikkea mahtavaa syksyyn ja sopivaan hintaluokkaan! Haluan hehkuttaa vielä Reserved-liikkeestä löytämiäni 50 euron saappaitani, sillä olen vuosia etsinyt juuri tuollaisia saapikkaita tuloksetta. Nyt ne ovat minun. Mun uuden nhakarepun, jonka ostin myös reissusta tulette näkemään eräässä tulevassa postauksessa..

Vihreä neule New Yorker, Huivi Reserved, sulkatoppi New Yorker, Toppi New Yorker, mustaharmaaneule ja vyö Orsay ja saapikkaat Reserved.

Krakova 2/4 Ruoka.

Ruoka oli aivan mahtavaa Krakovassa! Söin kahdesti kunnon pihviä, joka maksaisi Suomessa maltaita. Viimeisenä iltana sain herkullista pastaa, jota ajattelin väsätä vielä omassa keittiössä. Herkullisten ruokien lisäksi ravintolat olivat tosi kivasti sisustettuja ja myöskin omaperäisiä. Yhdessä kahvilassa, jossa kävimme oli erikoista omasta mielestäni se, että pöytiin piti mennä suoraan istumaan ja odottamaan tarjoilijaa. Aivan kuin olisimme olleet jossain ravintolassa. Tarjoilijoilla oli verkkosukkisten kanssa tosi lyhyet mekot, jotka olivat meidän silmissämme hieman huvittavat.

Mielestäni on ihan kiva, ettei Puolassa ole tippikulttuuria. Jotenkin kun Suomessa siihen ei ole tottunut, niin se vaikuttaa hieman vaivaannuttavalta, kun pitää miettiä paljon laittaisi ja jossain paikoissa tarjoilijat ovat painostavia. Krakovassa saa olla rauhassa tämän asian suhteen. Vaikkakin ruoka oli edullista ravintoloissa, niin drinkit olivat suhteessa kalliita verrattuna ruokaan. Halusin ehdottomasti kuitenkin maistella itselleni tuntemattomia drinkkejä, eivätkä ne tuottaneet lainkaan pettymystä päinvastoin!

Ennen kuin lopetan niin täytyy vielä mainita puolan ihanat irtojäätelöt. Valikoimaa on aivan hirvittävästi ja jätskit näyttävät niin herkullsilta, ettei voi olla maistamatta!