Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. toukokuuta 2013
Tässä olisi aikalailla tiivistettynä viimeiset kaksi viikkoa, josta totta kai koulu ja työ on kuvista pyyhitty pois. Kesä tulee nopeaa juoksua luoksemme ja virallisesti yliopistossa voisi sanoa alkaneen kesäloma..paitsi minulla tietysti. Uusi ihana asia elämässäni on Viivi-kissa, minun pikkuruinen silmänteräni. Kisu oli lopettamisuhan alla, joten sain pelastettua terveen hyvän kissan uuteen kotiin. Ikää rouvalla alkaa olemaan, mutta kokonsa ja leikkisyytensä puolesta tuntuu nuorelta kissalta. Uskomatonta, kuinka yksi pieni olio voi tuoda niin paljon iloa ihmisen elämään. Onneksi sain tarjota tuolle söpöläiselle kodin =)
Vappu oli ja meni. Voisin sanoa sitä kaksipäiväiseksi opiskelijavapuksi, jossa oli sopivasti menoa ja meininkiä. Koulun puolesta vielä paljon tekemistä ennen kuin pääsee lomalle. Odotan todella innoissani, että pääsen poikaystäväni kansa Berliiniin toukokuun lopussa. Uskon, että siitä tulee hyvä viiden päivän reissu meille molemmille!
Tunnisteet:
elämä,
Ihmissuhteet,
Juhlat,
Kaverit,
Koulu,
Mielenterveys,
Minä,
Viivi
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Voiko tätä edes otsikoida?
Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Mun täytyy nyt kehua itseäni, siis ruuan tiimoilta! Mulla on aivan älyttömästi vähentynyt herkuttelu ja mun ei hirveesti enää edes tee mieli herkkuja, jotenkin se himo makeaa ja siitä saatu mielihyvä on kadonnut. Tänä viikonloppuna tein poikkeuksen; ostin pitkästä aikaa karkkipussin! Sitten kun olin syönyt sen, niin siitä ennen saamani mielihyvä oli jossain missä lie. Tää on siis mulle erittäin hieno uutinen siinä mielessä, että oon oikeesti tosi herkkuhiiri. Nykyisin syöminen perustuu enemmän nälän tyydyttämiseen, kuten sen kuuluisi ollakin. Tuntuu vaan tosi kivalta, että olen alkanut irtautumaan herkuista ja olen samassa huomannut syöväni muutenkin terveellisesti..tätäkö tää sinkkuus tekee? Mä itse veikkaan, että tässä on sinkkuuden ja mun masennuslääkkeiden jonkin tason yhdistelmä, koska toi nykyinen lääkitys vähentää mun ruokahaluja. Oon reippaasti käynyt salilla tämän viikon aikana ja saanut paljon energiaa liikunnasta. Yhden asian olen päättänyt laihdutuksen suhteen; lopetan ainaisen laihduttamisen ja haluan olla tyytyväinen itseeni tälläisenä kuin olen. Jos satun laihtumaan, niin se on plussaa! Eikö olekin hyvä päätös? :)
Tunnisteet:
elämä,
Laihdutus,
Mielenterveys,
Minä,
Ruoka,
Vapaa sana
torstai 31. tammikuuta 2013
Kun elämä hymyilee takaisin
Voi jumpe! Siis tällä viikolla on kyllä ollut kaikenlaista fiilistä ilmassa; turhautuneisuutta, ahdistusta tulevasta ja onnen tunnetta! Viimeksi itkin sitä, että jään ehkä kodittomaksi, mutta paistaa aurinko tänne risukasaankin..sain kämpän! Maanantaina laitettiin kaverin kanssa yhteinen hakemus menemään ja meille tosiaan sanottiin, että joo puolen vuoden jonotusaika. Laitoin samana päivänä viestiä hoassille, että olisin kiinnostunut eräistä kämpistä ja sain vastaukseksi, että ne on tosi haluttuja ja jonossa ollaan. Olin oikeesti menettää toivoni. Noh, keskiviikkona sitten tulee sähköpostia, että saatiin se 62,5 neliön kaverikämppä! Oon tosi iloinen ja kiitollinen, kiitoskiitoskiitos! Oikeesti välillä tulee semmoinen fiilis, että seinät kaatuu päälle, mutta sitten ne ei kaadukaan. Nykyisin ajattelen paljon, että elämä kyllä kantaa ja kaikki järjestyy aikanaan.
Mutta hei! Oon saanut varmaan miljoona kertaa ton saman haasteen muilta bloggaajilta ja lukijoilta, joten ajattelin että voisin tehdä sen VIELÄ KERRAN. Mutta nyt en haasta ketään, vaan vastaan kysymyksiin :)
Haasteeni sain yhdeltä lukijaltani, joten teen tämän ikään kuin puoliksi =)
11 faktaa minusta!
1. Käyn terapiassa mahdollisesti seuraavan parin vuoden ajan.
2. Etsin tällä hetkellä arvojani.
3. Olen ollut uskoton parisuhteessa.
4. En koe olevani siltikään paha ihminen.
5. Tahtoisin aloittaa laulutunnit.
6. En kaipaa seurustelua tällä hetkellä, vaan nautin sinkkuudesta.
7. Olen toivoton romantikko. Haluan löytää sielunkumppanini.
8. Tykkään miehisistä miehistä ja älykkyys ei ole pahitteeksi!
9. En voisi elää ihmisen kanssa, jolla ei ole huumorintajua.
10. Ujostelen.
11. Mielestäni paino-indeksin voisi heittää kaivoon. Olemme kaikki kauniita!
Rehellisyys maan perii. Eli vastataan kysymyksiin.
Joo kyllä! Tykkään tosi paljon opiskella teologisessa ja haaveenani on edelleen päästä aineopettajaksi.
2. Mitä luonteenpiirrettä ihmiset eivät sinussa koskaan osaa odottaa?
Sitä, että mä en olekaan niin kiltti miltä mä näytän. Mua pidetään helposti pinnallisena.
3. Tämän hetken suosikkikirjasi?
Voi apua, niitä on niin monia! Semmoisena hyvän mielen kirjana voisin mainita Piiat.
4. Millaista tulevaisuutta toivoisit blogiltasi?
Semmosta, että inspistä edelleen riittää ja lukijoita vielä olisi. Toivoisin, että saisin toimia hyvänä esimerkkinä positiivisesta asenteesta ja myös rikkoa ennakkoluuloja!
5. Mikä matkustamisessa on raivostuttavinta?
Jotkut varmaan sanoisivat, että turvatarkastukset, mutta itse kun olen turvatarkastaja, niin en näe samalla tavalla asioita. Raivostuttavinta on ehkä se, kun tulee reissusta takaisin ja laukku pitäisi purkaa!
6. Juhlitko pyhiä (pääsiäinen, joulu yms) sen takia, että ne ovat kristillisiä juhlia, vai tavan vuoksi?
Teologian opiskelijana mun pitäisi stereotypisesti vastata, että kristillisyyden nimissä. Mä oikeesti lähinnä sen hienon hengen vuoksi, joka on esim. ouluna ja pääsiäisenä, se on sellaista rauhoittumisen ja hyvän mielen aikaa.
7. Milloin olet viimeksi ollut vaikea asiakas?
Entisen poikaystäväni ja äitini mielestä osaan olla vaikea, koska osaan vaatia. Itsekin kassan duunia tehdessäni näen, että asiakkaan oikeus vaatia ja olla ilkeä ovat kaksi eri asiaa. Pyydän vain sitä, mikä minulle kuluttajana kuuluu. Se ei ole ilkeyttä.
8. Mikä yleinen lomakohde ei yllä sinun lomakohteisiisi?
Tommoset perus Teneriffat ja Canariat sun muut.
9. Jos sinun olisi pakko nimetä lapsesi Disney-hahmon mukaan, minkä niminen hänestä tulisi? Voit laittaa sekä tytön että pojan nimen.
Pahan heitit. Tykkään tosi paljon disneyn leffoista ja en tajuu, miten tää voi olla muka vaikea kysymys!Arttur voisi olla aika söpö pojalle, mutta en keksi juuri disneyn leffoista hyvää tytölle..
10. Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
Tykkään asua Suomessa, mutta ehkä olisin voinut syntyä Australiaan tai Englantiin. Jos on siis pakko valita ;D
11. Mitä näet, kun nyt katsot ikkunasta ulos?
Pimeyttä. Terassin lasissa vesipisaroita ja valoja.
Tunnisteet:
elämä,
Haasteet,
Koti,
Mielenterveys,
Minä
tiistai 29. tammikuuta 2013
Pieni hyvä ele
Lohtushoppailua tarpeeseen. Paidat h&m, korvikset h&m ja tummat farkut bikbok.
Kävin vähän lohtushoppailemassa eilen, koska elämä potkii päähän. Samalla tää on kai tälläistä eron jälkeistä uudistumisvaihetta; uusi tukka, uudet vaatteet, uusi asunto..kaikki uutta. Asunnon saaminen ei vaan ole mistään helpoimmasta päästä ja se vähän surettaa. Kaverikämppä ja solukämppä hakusessa, mutta puolen vuoden jonotus. Ne ei siellä taida tajuta, että multa lähtee kämppä alta, koska ex-poikaystäväkin on muuttamassa pois. Mutta onneksi tein tänään jotakin hyvääkin. Soitin nimittäin esimiehelleni ja kysyin, että olisko mun kaverille töitä tarjolla ja mahdollisesti olisi, se on vain kaverista itsestä kiinni. Se tekee mut edes hitusen iloiseksi. Mäkin oon suunnitellut, että paiskisin kunnolla töitä ja kaverin kanssa lähdettäisiin kesän lopulla Nykkiin <3 Oikeesti tule jo kesä ja katoa paha..
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Puristus
Perjantaina tukka nättinä sain aloittaa tämän elämän taipaleeni yksin. Kaverin luona meni ilta ja lähdin aamuyöstä duuniin. Eipä hirveesti ehtinyt nukkua, mutta ei se haittaa. Duunipäivä meni kivasti ja sain paljon nauraa. Samanaikaisesti sydämeeni vain sattuu. En pysty olemaan enää täällä saman katon alla eksäni kanssa, eikä oloa paranna se, että yhteiset kaverimme ovat ottaneet tietyn puolen. Se ei vain tunnu kovinkaan reilulta. Kurjaa, että kaverit näkevät mut yksin pahana ja ex-poikaystävä kerää kaikki sympatiat. Onkohan nämä taas niitä elämäntilanteita, joissa karsiutuu ne oikeasti hyvät ystävät? Onneksi oon tänään saanut paljon kannustavia sanoja ihmisiltä, mutta tää kotona oleminen ahdistaa. Voi kunpa joku hakis mut pois täältä! Voi kun muistaisit mut hoas, kun jaat asuntoja köyhille opiskelijoille!
Tunnisteet:
elämä,
Kaverit,
Mielenterveys,
Minä,
Vapaa sana
maanantai 31. joulukuuta 2012
Hyvää uutta vuotta!
Se olisikin tämän vuoden viimeinen postaus ja tahdon sen vuoksi muistella tätä vuotta. Vuosi on ollut rankka, mutta hyvä vuosi. Paljon iloa ja menestystä, mutta myös ikävää surua ja draamaa. Tahdon tätä vuotta muistella ensi vuonna hyvällä ja myös paljon oppineena. Tämän vuoden viimeistä päivää pääsen viettämään ihanien kavereiden ja poikaystävän kanssa Nurmijärvellä. Tähtisädetikkuja en saanut, mutta veikkaan ettei se iltaamme pilaa.
2012 vuoden kohokohdat:
1. Perustin tämän blogin Nenniliinin kuplassa, josta on tullut itselleni ihana harrastus.
2. Sain apua mielenterveusongelmiin ja saanut jutskailla viikottain mahtavan psykologin kanssa, josta on ollut suuri apu ja ilo. Kaiken huipuksi löysin itselleni terapeutin. Vuosi sitten halusin kuolla, mutta nyt tahdon elää.
3. Pääsin opiskelemaan yliopistoon!!!
4. Olen tutustunut nykyisen työn ja koulupaikan kautta hienoihin ihmisiin.
5. Ai niin. Muutimme poikaystävän kanssa yhteen <3
Hieno vuosi ja toivottavasti uusia ihania vuosia vielä tulevaisuudessa!
torstai 27. joulukuuta 2012
Bad dreams
Nukuin tosi huonosti viime yönä, koska näin älyttömästi kaikkia painajaisia. Sain jonkun ihme shokin eilen illalla tämän kuun alun tapahtumista, joista luulin jo selvinneeni. Erään viikonlopun raiskausyritys edelleen raapii sydäntäni, vaikka oikeasti haluisin vain pystyä jatkamaan elämääni. Tiedän kyllä, että tuo tapaus vaikuttaa muhun edelleen, koska musta on tullut varovaisempi miesten suhteen ja oon huomattavasti säikympi. Oon meinannut saada varmaan miljoonasti sydärin, kun poikaystävä on tullut halaa mua unissaan tai napannut syliin selkäni takaa. Kunpa vain ihmiset ymmärtäisivät, että täytyy olla aika varovainen mun kanssa, koska tarvitsen toipumiseen aikaa.
Rikosilmoituksen jälkeen asiat sujuivat melko hyvin tai no jos ensimmäistä viikkoa ei oteta huomioon. Olin aika rikki tuon tapauksen johdosta. Kuulusteluiden jälkeen poliisi sai tauottua muhun niin paljon voimaa kuin kukaan ihminen on mulle voinut koskaan antaa. Viikon päästä toinen osapuoli meni kuulusteluihin. Olin varma, että tyyppi kiistäisi kaiken jo ihan sen vuoksi, koska mulla ei ollut todisteita. Suututti vain vietävästi se, etten mennyt suoraan rikosoikeuslääkärille edes parin päivän päästä tapahtuneesta. Poliisi soitti samana päivänä ja kertoi, ettei se poika muista yhtään mitään ja oli itkenyt ihan vietävästi siellä. Pojasta tuntui ihan hirveältä, jos oli tuhonnut mun elämän täysin. Mulla ja poliisilla oli vain sama fiilis siitä pojasta, että se varmaan tappaa ittensä. Pyysin poliisin soittamaan tyypille ja antamaan mun numeron, jotta voisimme puhua. Tyyppi soitti juuri silloin, kun olin töissä ja puhuminen oli vähän hankalaa. Kuulin kuitenkin hänen äänestään, kuinka pahoillaan tämä oli. Sovittiin, että soitellaan toiste. Tästä tyypistä ei vain ole kuulunut mitään, joten tuntuu vain, että se estää mua täysin toipumasta. Tosi hyvä homma, että oli pahoillaan. Haluaisin kuitenkin sanoa sanottavani ja käskeä häntä menemään hoitoon.
Poliisi uskoo, ettei hän enää koskaan aio juoda alkoholia. Tässä taas huomattiin, ettei se todellakaan sovi sille. Vaikka hän ei joutunut sen koommin kärsimään, niin poliisin mukaan hänelle voi ensi kerralla häkki heilahtaa. En voi muuta toivoa, että tälläinen ei toistuisi enää. Parhaimmassa tapauksessa saatoin pelastaa hänet tekemästä jotakin pahempaa ja vielä mahdollisen uhrinkin elämän. Tuntuu kuin olisin joku sankari, joka on saanut itse osuman.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Tuomaan markkinat
Pystyin pitkästä aikaan nukkumaan ilman, että oisin ottanut lääkettä avuksi. Poliisille puhuminen taisi helpottaa oloani ja antoi mulle vahvemman olon. Jaksoin tänään pitkästä aikaan käydä salilla, kävin kreikan tukikurssilla ja kävin luennolla. Väsytti vieläkin aika paljon, mutta jaksoin ihmeen hyvin. Tänään ja huomenna täytyisi vielä sen verran pinnistellä ennen loman alkua, että lukisin kreikkaa ja tekisin huomenna kokeen. Pelottaa vaan, että kuinka tän jutun käy. Vaikka se toinen osapuoli ei myöntäisi tekoaan, niin alan uskomaan siihen, että pystyn jatkamaan elämääni. Entä, jos myöntää rikoksen. Kuinkakohan tässä tulee käymään? Saisin ilmaisen lakimiehen ja tukihenkilön ja kaikki, mutta en haluaisi oikeuteen. Mulla on vain sellainen fiilinki, että siitä tulee jotain todella inhottavaa. Lain puolesta se tyypin teko olisi raiskaus, mutta mä koen sen yrityksenä. Jos se joutuisi maksamaan mulle jotain, niin en tulisi siitäkään onnelliseksi. Kuten aikaisemminkin sanoin, että saisin kyllä oikeutta, mutta se ei vie kokemusta pois ja turvallisuuden tunteen menetystä.
Oon kuitenkin optimistisella mielellä. Mulla ei oo koskaan oikeasti ollut näin vahva olo. Yritän vain mahdollisimman paljon puhua asiasta ja toivon, ettei se satuta ketään muita. Haluan jatkaa elämääni ja tehdä maailmasta edelleen kauniimpaa. Siksi tänään päätinkin mennä kuvaamaan Tuomaan markkinoille ja nauttia joulun tunnelmasta.
lauantai 24. marraskuuta 2012
Perjantai kuvina
Perjantai päiväni on hienosti tallennettu iphone-kuvin, joten siksi laatu on vähän kökköä. Helsingissä ja Vantaalla pyörittiin äipän sisustusshoppailun merkeissä. Samassa vähän päivän asua ja kaikkea, mitä kivaa bongattiin yleensä. Mulla kyllä rahaa paloi, kun ostin pari tyynyä uuteen sohvaan, jouluvalot, yhden tosi makeen sivupöydän ja hmm muistankohan edes kaikkea! Ei hätää saatte kyllä vielä kuvaa! Oli pitkä, mutta oikein mukava päivä. Ensiksi käytiin Helgissä ja sen jälkeen menin käymään psykologilla. Loppupäivän pyörittiin Vantaalla. Psykologin luona korjattiin sen tekemää lausuntoa musta, joka oli oikeesti tosi karua luettavaa. Jotenkin tosi epämiellyttävää lukea, miten toinen ihminen näkee sut kaikkineen ongelmineen. Mutta se on tosi mukava tyyppi, jonka kanssa oikeesti voi heittää läppää. Joka tapauksessa täytyisi vielä käydä laput viemässä kelaan ja pääsisi itse terapian aloittamaan. Tätä on niin odotettu, mutta se myös pelottaa.
torstai 8. marraskuuta 2012
Herkistellään
Tummat farkut ja farkkupaita Cubus ja paidat Gina tricot.
Aivan ihana ilma on ollut tänään! Oli kyllä ihanaa herätä aamulla kymmeneltä auringonpaisteeseen ja lähteä etiikan luennolle yliopistolle. Tää on pitkästä aikaan päivä, jolloin en ole tehnyt jäätymiskuolemaa ulkona tai sisätiloissa koululla. Oli muutenkin tosi hyvät luennot, joita jaksoi kuunnella ja olla henkisesti mukana. Voinko sanoa näin, mutta harmittaa, kun olen tälläinen herkkis. Nyt olen viihtynyt paremmin yliopistolla ja jutellut enemmän ihmisille, joka on edistänyt myös omaa viihtymistäni. Pahoitan vain niin helposti mieleni, jos joku sanoo jotakin tietyllä äänensävyllä tai jostain eleistä. Analysoin vain aivan liikaa kaikkea. Oppisinpa vain olemaan semmoinen, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä vain jäisi vatvomaan kaikkia turhanpäiväisyyksiä. Rasittavaa olla tälläinen herkkis. Päivän päätteeksi sain itseni raahattua salille, vaikka laiskotti aivan vietävästi. Olen niin tyytyväinen, että kävin vähän tekemässä jotakin kroppani eteen. Tämmöiselle herkkiksellekin liikkuminen tekee hyvää.
Tunnisteet:
Asut,
elämä,
Koulu,
Mielenterveys,
vaatteet
torstai 1. marraskuuta 2012
Kiintymys
| Viikset. Kaulaketju ostettu glitteristä 8,90 e |
| Ketjusta ja korusta tulivat yhdessä kaulakoru. Koru maksoi glitterissä 2e |
| Koru plus avaimet=avaimenperä. Löysin herkullisen korun glitteristä hintaan 2 e. |
Morjens kaikille! Ihanaa on ollut kirjatua blogiin sisällä ja huomata kommenttien tulva, kiitoksia mahtavista kommenteista kaikille! Tässä vähän kuvaa mun uusista ihanista koruistani. Pääsivät heti käyttöön. Tää päivä on mennyt paremmin kuin eilinen, koska pääsin heti aamu yhdeksältä avautumaan stressistäni psykologille. Hänellä oli asioille jokin teoria, jota mun piti miettiä, mutta taisin jo unohtaa sen.. hyvä minä! Epäonnistumisen pelko on mulla vaan niin suuri, koska inhoan epäonnistumisen tuomaa tunnetta ylikaiken. Uskaltaisinkohan joskus antaa itseni epäonnistua jossakin? Olenhan sentään ihminen.
Huomenna tapaan ensimmäisen terapeutti-ehdokkaan aivan yliopiston vierellä ja mua ehkä ihan vähän jännittää. Toivottavasti se ei oo mikään kauhea täti. Olisi jo tosi kivaa löytää jo terapeutti, mutta täytyy myöntää, että mulle tulee oikeesti ikävä mun psykologia. Hassuu, kuinka tuollaiseenkin ihmiseen ehtii kiintymään. Aluksi oli outoa olla asiakassuhteessa nuoren miehen kanssa, jolle en olisi koskaan uskonut avautuvani. Tässä taas pääsin huomaamaan, kuinka oleellinen asia on ihmisen persoona, ei sukupuoli tai ikä. Olen ollut aika onnekas, kun on saanut jutella ihmisen kanssa, joka aidosti välittää ja kuuntelee.Joku ihminen saa edes hetkeksi katoamaan sisäisen yksinäisyyden tunteeni.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Jumalaista halloweenia
Tässä onkin mun yliopiston halloween-pippaloiden vaatetus, jonka heitän taas uudelleen perjantaina ylleni. Asuni/minut palkittiin juhlien kauneimmaksi ja ihan hauskaa sinäänsä, koska äitini oli nähnyt vaivaa toogani eteen. Ihanaa, että pääsen käyttää tuota upeaa asua perjantaina ja saa taas laittautua oikein kunnolla iltaa varten. Oon vaan niin tyytyväinen, että päätin pitää vapaan viikonlopun ja tehdä kaikkea mukavaa. Oon niin väsynyt kaikesta; koulusta, töistä, syksystä ja muusta mikä liittyy mieleni sopukoihin. Mulla alkoi yliopistossa tänään kreikka ja oon ihan pihalla jo nyt siitä. Toivottavasti mun maisterintutkinto ei tuu jäämään kiinni yhdestä kielestä! Lukihäiriöni kanssa ei oo aina opiskelu mitään maailman ihaninta. Olisi kiva saada kielissä jotain helpotuksia, koska ne on mulle niin vaikeita. Motivaatiota kyllä riittäisi, mutta en omaksu niitä kovinkaan helposti. Oikeesti täytyy mennä johonkin specialryhmään opiskelee välillä tota kreikkaa, koska haluaisin ihan oikeasti oppia nuo asiat. Tää vaan stressaa mua entisestään. Taidan kaivata perinpohjin vertaustukea ja olisi mahtavaa löytää yliopistosta muitakin lukihäiriöisiä, jotten olisi niin yksinäinen.
Tunnisteet:
elämä,
Koulu,
lukihäiriö,
Mielenterveys,
Minä
maanantai 15. lokakuuta 2012
Simple the best
Ihanaa löysin itselleni KAHDET syyskengät tuossa viime viikolla ja kovassa käytössä ovat jo olleetkin. Erityisesti nuo mustat korkkarit ovat todella hyväntuntuiset jalassa ja näyttää muutenkin mun jalassa hyvältä. Nämä kenkäparit ostin Skopunktenista, josta on tullutkin mun suosikkikenkäkauppa. Sieltä saa hyviä ja halpoja kenkiä. Maksoin näistä alle 60 euroa yhteensä, koska toisesta parista saa aina sen 50% alennusta. Muutenkin mun mielestä kyseisen liikkeen kengät on olleet yhtä laadukkaita kuin muidenkin kenkäkauppojen kengät, joten laatu ei aina maksa maltaita.
Stressiä ja kiirettä piisaa, väsymyksestä puhumattakaan. Väsymyksen takia mulla on ollutkin mieli vähän maassa ja pääsen onneksi psykologille taas huomenna. Nykyään käyn siellä harvemmin, koska mulle pitäisi jo löytyä terapeutti ja se osaa olla uskomattoman vaikeaa. Välillä tulee sellainen fiilis, että olisin menossa vähän takapakkia toipumisessa. Jotkut viikot on parempia ja toiset huonompia. Haluisin vaan, että noi tentit on ohi ja pääsisin paremmin keskittymään blogiin ja itseeni. Mulla on yksi kirjoitusurakka, jonka haluan julkaista blogissani, joten toivottavasti saan sen ensi viikolla julkaistua!
Stressiä ja kiirettä piisaa, väsymyksestä puhumattakaan. Väsymyksen takia mulla on ollutkin mieli vähän maassa ja pääsen onneksi psykologille taas huomenna. Nykyään käyn siellä harvemmin, koska mulle pitäisi jo löytyä terapeutti ja se osaa olla uskomattoman vaikeaa. Välillä tulee sellainen fiilis, että olisin menossa vähän takapakkia toipumisessa. Jotkut viikot on parempia ja toiset huonompia. Haluisin vaan, että noi tentit on ohi ja pääsisin paremmin keskittymään blogiin ja itseeni. Mulla on yksi kirjoitusurakka, jonka haluan julkaista blogissani, joten toivottavasti saan sen ensi viikolla julkaistua!
Tunnisteet:
Asusteet,
elämä,
Koulu,
Mielenterveys,
Minä
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Back to school
Huomenna olen taas opiskelija parin välivuoden jälkeen. Oon ollut tosi tyytyväinen kahteen välivuoteeni, joiden aikana elämäni on muuttunut järjettömästi. Lukion jälkeen olin päättänyt tietoisesti tekeväni töitä seuraavan vuoden ajan, vaikka tiesin hakevani seuraavana keväänä Helsingin yliopistoon teologiaa "sitten joskus" lukemaan. Tuolloin mietin, jos hakisin myös Joensuuhun. Kirjoitusten jäljiltä olin todella väsynyt ja aloitin työni K-citymarketissa kassalla. Se oli ensimmäinen oikea työni. Alussa työ oli ihan jees, mutta vähitellen aloin erkaantumaan joistain ystävistäni, sillä olin aina viikonlopun töissä, kun muut olivat vapaalla. Tunsin itseni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. En viihtynyt edes työpaikalla ja useat asiakkaat olivat varsinaisia törppöjä. Onneksi mulla oli myös niitä oikeitä ystäviä, jotka eivät hylänneet mua.
Kun olin ottanut loparit marraskuussa 2010, mulla meni välit hyvän ystäväni kanssa. Mulla oli juttua yhden meidän yhteisen kaverin kanssa, mutta hän ei halunnut seurustella kanssani. Syksyllä olin ollut todella masentunut ja toinen kaveripoika tuli mulle todella läheiseksi. Hän oli ainut, joka huomasi pahan oloni ja siitä lähtien huolehti etten tunne itseäni enää huonoksi ja yksinäiseksi. Tämä ihminen oli pelastajani, sankarini. Aloimme joulukuussa seurustelemaan ja olemme vieläkin yhdessä. Loukkasin toisen pojan tunteita, mutta luulin ettei se olisi vakavaa. Hän masentui.
Tuli uusi vuosi ja puolet kaveriporukastani oli kadonnut. Aloin näkemään, ketkä olivat oikeita ystäviäni. Tuolloin tuntui todella pahalta, kun entinen kaverini levitteli valheellisia tietoja ympäriinsä ja leikki marttyyriä. Vei aikaa, että muutkin sen huomasivat ja palasivat luokseni. Poikaystäväni lähti tammikuussa armeijaan ja näimme vain viikonloppuisin. Helmikuussa tein töitä koulunkäyntiavustajana. Se oli oikeasti tosi hienoa työtä. Tunsin tekeväni aidosti tärkeää työtä. Luin samalla teologian pääsykokeisiin, vaikka tuntui, etten ollut siihen vielä valmis. En lukemiseen, en edes kouluun. Kesän ajan tein töitä henkilökohtaisena-avustajana 70-vuotiaalle sokealle miehelle. Helppo mukava kesätyö. Miehen tarina herätti mut ensimmäistä kertaa ajattelemaan kaahailemisen vaaraa. En ollut koskaan ajatellut, että voisin sokeutua kolarin seurauksena. Se rauhoitti ajamistani enemmän kuin tuhat sakkoa.
Syksyllä aloin käymään salilla ja liikkumaan todella paljon. Olin virkeä ja ihan tyytyväinen. Aloin tekemään päiväkoti-ja opettajansijaisuuksia ympäri kuntaa. Mahtavaa ensimmäistä kertaa elämässäni päättää, miten haluan tehdä töitä. Sijaisuuksia riitti jatkuvasti ja vajetta oli aina jossain. Sain työstäni positiivista palautetta, se oli ihanaa. Autoin välillä yhden kyläläistä lastenhoidossa, kun hän sitä tarvitsi. Oli mukavaa viettää päiviä pienen vauvan kanssa. Vähitellen huomasin olevani vain väsyneempi, enkä enää edes tuntenut mitään. Viiltelin ja ajattelin kuolemaa. Marraskuussa lapsen äiti totesi, että näytän todella väsyneeltä. Sitä henkisesti olinkin. Soitin heti samantien lääkäriin ja sain ajan tammikuulle. Joulukuussa onneksi huomattiin työterveydessä, että mulla oli pitkään jatkunut poskiontelutulehtus. Lääkitys auttoi tekemään hitusen paremmin duunia.
Tuntui pitkään, ettei elämä etene ja ettemme poikaystävän kanssa saisi millään kämppää. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Kirjoitimme uutena vuotena vuokrasopimuksen ensimmäisestä yhteisestä kämpästä. Tunsin hitusen edes iloa. Uusi vuosi oli kuitenkin katastrofi ja riitaannuin muutamien kavereiden kanssa. Olin todella vihainen myös poiksystävälleni. Olin niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että sain jopa poikaystäväni itkemään. Kerroin kavereilleni olevani pahoillani omasta käytöksestäni ja kerroin meneväni masennukseni takia lääkäriin parin päivän kuluttua. Sain anteeksi ja he pyysyvät myös anteeksi. Kaikki oli suurta väärinkäsitystä.
4. tammikuuta on päivä, jota en voi unohtaa koskaan. Silloin mulla todettiin vaikea masennus ja sain lääkityksen. Alussa vain oksensin kaiken, mutta vähitellen kroppani alkoi tottua lääkkeeseen. Vähitellen huomasin muutoksen itsessäni; en haluakaan kuolla. Olin elossa ja läsnä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Helmikuussa aloitin työt turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja tänään oli viimeinen työpäiväni. Huomisesta alkaen teen työtä silloin kuin itsestäni tuntuu. Keväällä aloitin pääsykokeisiin lukemisen ja psykologilla käymisen. Oloni alkoi parantua ja yritin parhaani mukaan lukea pääsykokeisiin työn ohella. Se kaikki oli raskasta, eikä psykologi voinut ymmärtää, kuinka jaksan. Keväällä havaittiin, että mulla on myös jonkin tason tunne-elämän häiriötä, mutta myös lievää maanis-depressiivisyyttä, joka oli tällä hetkellä off-tilassa. Se ei yllättänyt.
Tällä hetkellä olen menossa yliopistoon vihdoinkin. En uskonut aluksi, että voisin todella päästä sinne. Kyllä näyttävästi me lukihäiriöisetkin osaamme. Elämä on jännää ja olen täynnä intoa. Terapeutti on edelleen hakusessa, mutta toivottavasti löytäisin sen mahdollisimman pian. Haluaisin alkaa käymään taas salilla ja aloittaa laulutunnit. Toivottavasti pääsisin toteuttamaan haaveeni. Valmistuessani ylioppilaaksi en olisi osannut odottaa mitään tämän kaltaista elämää tai korkeintaan haaveissani. Löysin jopa rakkauden lähempää kuin olisin ikinä uskonutkaan.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Bad feeling
Tänään on tuntunut tosi kurjalta. Yksinäisyyden tunne on vienyt mua mennessään ja se ahdistaa. Oon nyt lähipäivinä saanut syödä rauhoittavia ennen nukkumaanmenoa. Viimeiset kaksi viikkoa ja seuraavat viikot tulevat varmasti olemaan rankkoja. Ensin kerroin kaverilleni hänen poikaystävänsä ahdistelusta ja jätkän tunteista mua kohtaan. Sitten kerroin poikaystävälleni. Tunnen itseni syylliseksi, vaikka ei pitäisi. Työpaikalla olo ahdistaa, sillä taas mokasin yhden näytön siellä, joka olisi pitänyt läpäistä. Pääni on vaan niin täynnä kaikkea, etten voi sataprossassesti keskittyä mihinkään. Vihdoin pääsin puhumaan työkavereilleni työpaikalla kokemastani ahdistelusta, joka on jäänyt kaivelemaan. En vain uskalla puhua siitä esimiehelle, vaikka pitäisi. En jaksaisi pitää kaikkea sisälläni yksin ja sen vuoksi tunnen aina olevani yksin, vaikka ihmisiä olisi ympärilläni. Olen aina tuntenut itseni ylimääräiseksi, enkä pääse siitä tunteesta eroon.
Koitan aina muistaa sen, että olen itseni luomassa vankilassa. Se on pahin paikka ikinä, koska se seuraa minne ikinä kuljetkin. Se puhuu sinulle rumasti ja uskot sitä. Kalterit pitävät aioissa, mutta jouduin tänään sanomaan tämän hetkisille murheilleni "mitä sitten?". Vaikka kaikki katoaisi, olisin silti tässä olemassa ja vaikuttamassa asioihin, joita nyt ja tulevaisuudessa tapahtuu. Menneisyys on menneisyyttä ja olen ottanut askeleen henkistä terveyttä. Välillä tulee otettua jonkun verran takapakkia, mutta koitan selviytyä tästä hetkestä ja tehdä parempia päätöksiä onneni suhteen.
Koitan aina muistaa sen, että olen itseni luomassa vankilassa. Se on pahin paikka ikinä, koska se seuraa minne ikinä kuljetkin. Se puhuu sinulle rumasti ja uskot sitä. Kalterit pitävät aioissa, mutta jouduin tänään sanomaan tämän hetkisille murheilleni "mitä sitten?". Vaikka kaikki katoaisi, olisin silti tässä olemassa ja vaikuttamassa asioihin, joita nyt ja tulevaisuudessa tapahtuu. Menneisyys on menneisyyttä ja olen ottanut askeleen henkistä terveyttä. Välillä tulee otettua jonkun verran takapakkia, mutta koitan selviytyä tästä hetkestä ja tehdä parempia päätöksiä onneni suhteen.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Tyhmät tunteet
Mitenköhän asian lyhyehkösti ilmaisisi..Joku tyyppi tykkää susta, vaikka sekin seurustelee. Okei ei se mitään, minkä ihminen sille voi. Äh, mutta se on pitänyt jo susta kovasti ennen kuin alkoi seurustelemaan nykyisen kanssa. Voisin toki olla imarreltu, mutta musta tuntuu pirun pahalta tyypin tyttöystävän kannalta. Tämmöset jutut vaan ahdistaa mua pirusti, vaikka uskon, että ei oo helppoa tunnustaa moisia tunteita ihmiselle joka on parisuhteessa.
Tapahtui taas yhtä ja toista tämänkin seurauksena ja toivon voivani kelata aikaa taaksepäin. Tunnen itseni varsin hyväksikäytetyksi siinä mielessä, että olen psykologinkin sanojen mukaan hyvin herkkä, empaattinen ja sen vuoksi en osaa aina puolustaa itseäni. Olen vihainen ja pahoillani hänen tyttökaverinsa puolesta, sillä ei hän ansaitse tuommoista. En myöskään pidä siitä, että jos ihmiset tietävät, etten ole maailman tasapainoisin ihminen tällä hetkellä ja haluaisin olla ehjä ihminen, niin tätä kaikkea tullaan vielä lisää sotkemaan. Oon vaan nähnyt painajaisia koko asiasta, vaikka tapahtuneesta on jo viikko. Toisaalta tunnen itsenikin pahaksi. En vain osaa sanoa, mitä tehdä, tuntea tai ajatella. Pääni on vain niin sekaisin, enkä voi kertoa siitä kenellekään. Pirun yksinäistä.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Söpöläiset
Tämmöstä taas henkka maukan alennusmyynneistä bongasin puoleen hintaan. Löysin halvalla ihan tommoset peruskengät mustana ja ehkä vielä syksympää ajatellen sähkönsinisenä. On tullut taas kyllä kaikennäköistä osteltua, ehkä pitäisi niistä tehdä vaan joku kollaasi. Näistä halusin laittaa tarkemman kuvan, sillä onhan nuo aika söpöt!
Huomenna pääsen lähtemään kohti Saimaata viettämään juhannusta. Ensin pitää jaksaa päivä töissä. Ihanaa nähdä kyllä kavereita, sillä työ valitettavasti rajoittaa hieman tuota sosiaalista elämää. Päätin alkaa laihduttamaan heti heinäkuussa, sillä ensin ajattelin juhannuksen possuilla. Kärsimys alkakoot! Ai niin ja mulle tehtiin tänään kaikenmaailman mielenterveystestejä, eikä edelleenkään saada selvyyttä siitä, että onko mulla kaksisuuntainen mielialahäiriö vai tunne-elämän häiriötä. Kait pian alkaa uusi lääkitys. Haluun toisaalta uuden, koska oon ton nykyisen lääkityksen aikana lihonnu 10 kiloa, karseeta! =(
HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!
tiistai 29. toukokuuta 2012
Muumeja ja ihmismielen kiemuroita
Muumimuki ja metallinen muumiteelaatikko K-Citymarket
Cittarista löysin uusimman muumi kesämukin 2012 plussatarjouksella ja alelaarista suloisen metallisen muumien teeboksin vaivaisen 7 euron hintaan. Rakastan astioita ja muumimukeista pidän erityisesti. Mulla alkaa valitettavasti olemaan liikaa monenmoisia mukeja, joten joudun harkiten ostamaan myös noita muumimukejakin.
Eilen tosiaan kävin myös psykologin luona ja lääkäri oli myös paikalla. Joudumme ottamaan pikkuisen aikalisän terapian haun suhteen ja tapaamaan maanantaina pikaisesti, sillä mulla epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Minussa siis asustaa kolmenlaista mielialaa: ylipirteää yliminää, tavallista tasapainoista Jenniä ja masis persoonaa. Huomenna lääkärissä tehdään lisätutkimusta ja saadaan selville asian laita ja vaihtuuko lääkitykseni. Viime perjantaina, kun tapasin psykologini olin aika hilpeissä fiiliksissä, niin hänelle selvisi vihdoin asian laita. Pikkuinen takapakki, mutta tarpeellinen tieto. Uudet lääkkeet pelottavat ja musta pitäis kai tulla normaali. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en haluisi menettää ylipirteää ja surumielistä Jenniä, sillä ne ovat olleet aina osa minua. Tuntuu kuin menettäisin osan itsestäni.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Ehkä itkisin.
Oon todella surkealla fiiliksellä ollut tänään, sillä eräiden työkavereideni sanat satuttivat kovasti. Hyvinkään ammustelut herättivät miespuoleisissa tovereissa jonkin tason harmistusta, sillä kaikki masentuneet kuten minäkin sain kuulla kunniani. Heidän mukaansa heidän (ampujan) kaltaiset tulee kivittää ja jotkut idiootit vetoavat vain mielenterveysongelmiin. Ongelmat ratkeaisivat sillä, että masentuneet menisivät kallonkutistajan sijaan kuntosalille ja lopettaisivat murehtimisen. Kaikki maailman terapiat ja masennukset ovat täyttä paskaa. Näin siis keskustelu alkoi ja lopuksi en jaksanut kuunnella vierestä, sillä minulla oli painavaa sanottavaa.
Yritin turhaan raottaa asioihin hieman monipuolisempaa näkökulmaa geneettisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta, josta masennus voi johtua. Itse huomautin, että itselläni on ollut aika rankka elämä, kuten monilla muillakin masentuneilla. Siitä he saivat vitsiä aikaiseksi. Lopuksi kovat naurut kotiväkivallasta ja siitä kuinka on myös vaimon vika, jos mies hakkaa, koska nainen ei ymmärrä lähteä suhteesta. Siinä vaiheessa kiehahti. Muistot kaikesta palasivat vain mieleeni ja juoksin vessaan itkemään, en kestänyt enää. Tullessani takaisin heidän luoksensa en hävennyt omaa itkuani ja tunteitani, vaan tunsin häpeää heidän puolestaan. Olihan heidän käytöksensä myös muuttunut ja toivottasti tunsivat edes jonkun piston sydämessään.
Anteeksi nyt tämä tilitys, mutta itselleni jäi paha mieli. Tuollaiset jutut pitäisi kyllä mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen vain niin väsynyt, enkä kaipaa syyttelyä, vaan myötätuntoa. Ei ole mukavaa, että meitä masentuneita ihmisiä verrattaisiin koskaan Hyvinkään ammuskelijoiden kaltaisiin tai kiistämään meidän ongelmia. Asioita ei ratkota menemällä kuntosalille ja hymyilemällä vastaantulijoille. Siitä seuraa lähinnä vain pahaa jälkeä.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Se tunne, joka tuhoaa
Masennus, tuska tai ahdistus ei ole harrastus, jonka voi aloittaa kokeilun vuoksi. Siinä ei ole mitään hienoa, mutta en häpeä sitä. Itsemurha-ajatukset edelleen hävettävät, mutta minun on hyväksyttävä se, että tunsin valitettavasti aikaisemmin niin. Yhtenä päivänä suutahdin hieman työtovereilleni, jotka päivittelivät teon itsekkyyttä, ihmisen heikkoutta ja säälittävyyttä. Huomionhakuiset sitä vain "harrastavat".Voisin sanoa, että ihminen on pirun vahva, jos selviää niistä ajatuksista hengissä ja kykenee hakemaan apua. Tiedän itse sen tunteen, kun haluaa kuolla. En kaivannut lainkaan huomiota, enkä oikeastaan enää tuntenut mitään. Ainut toiveeni oli vain, että jäisin auton alle. Eipä siinä kohtaan enää jaksa ajatella yhtään ketään tai mitään. Koin lähinnä olevani säälittävä, koska en pystynyt tekemään sitä itse. Olin vain ihminen täynnä ahdistusta ja murhetta. Masennusta ja itsetuhoisuutta ei nähnyt kukaan lävitseni, olenhan sentään se mukava ilopilleri, joka on ollut aina toisten tukipilari. Olen psykiatrin mukaan hyvä näyttelijä. Karu totuus oli se, että tein sisäistä kuolemaa.
Monien sattumien kautta olen havainnut elämänhaluni. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, etten kyennyt tekemään itsemurhaa, koska sisälläni paloi pieni elämänhalun liekki. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta minulla on aina ollut jokin tunne siitä, että elän jonkun tärkeän asian vuoksi.Toivoisin vain, että se sama fiilis olisi ollut myös niillä, jotka ovat päätyneet itsemurhaan. Olemme kaikki kuitenkin pirun tärkeitä. Vaikken ole maininnut sanallakaan omakohtaisista kokemuksista työtoveirelleni asian suhteen, sanani saivat heidät kuitenkin hiljaiseksi edes hetkeksi. Itse olen tyytyväinen siihen, että valitsin elämän. Lainaan vielä tähän loppuun mäkikotka Matti Nykäsen hienoja sanoja: "elämä on ihmisen parasta aikaa". Aikamoisen hyvä tokaisu Matti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






