Puristus

Perjantaina tukka nättinä sain aloittaa tämän elämän taipaleeni yksin. Kaverin luona meni ilta ja lähdin aamuyöstä duuniin. Eipä hirveesti ehtinyt nukkua, mutta ei se haittaa. Duunipäivä meni kivasti ja sain paljon nauraa. Samanaikaisesti sydämeeni vain sattuu. En pysty olemaan enää täällä saman katon alla eksäni kanssa, eikä oloa paranna se, että yhteiset kaverimme ovat ottaneet tietyn puolen. Se ei vain tunnu kovinkaan reilulta. Kurjaa, että kaverit näkevät mut yksin pahana ja ex-poikaystävä kerää kaikki sympatiat. Onkohan nämä taas niitä elämäntilanteita, joissa karsiutuu ne oikeasti hyvät ystävät? Onneksi oon tänään saanut paljon kannustavia sanoja ihmisiltä, mutta tää kotona oleminen ahdistaa. Voi kunpa joku hakis mut pois täältä! Voi kun muistaisit mut hoas, kun jaat asuntoja köyhille opiskelijoille!