Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2013

When I start over again


Tässä sitä nyt ollaant ilman kämppää ja poikaystävää. Mä jätin mun poikaystävän tässä näin, koska tajusin haluavani olla yksin. Mä oon jotenkin vaan kasvanut ulos romanttisista tunteista häntä kohtaan, vaikka hän on mulle edelleen tärkeä. Kurjalta tuntuu, että homma ei toiminut ainakaan omalta osaltani. Oon vaan arvojani myöten muuttunut täysin ja alan ymmärtämään vähitellen mitä parisuhteelta haluan. Me olimme nuoria 19-vuotiaita, kun aloimme seurustelemaan ja sitä ennen olimme kavereita. Kahdessa vuodessa ehtii kuitenkin muuttua jonkin verran. Vaikka olinkin tämä jättäjä, voin sanoa ettei tämä ollut lainkaan helppoa.

Kämppä on hakusessa ja olen jo matkalla etsimässä arvojani. Haluan tehdä asioita, joita oikeasti haluan. Osakseen vapaus tuntuu hyvältä, mutta se myös pelottaa. En tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti kaikkea hyvää edessä vielä odottaa. Uskomatonta, kuinka paljon olen saanut tukea ja rakkautta näinä lähipäivinä. Tunnen olevani onnekas. Varmaan viimeistään silloin tajuaa olevansa yksin, kun kaikki tavarat ovat pahvilaatikossa uudessa huoneistossa odottamassa avaajaansa. Omalla tavallaan olen hienossa asemassa, sillä mulla on koulupaikka, masennus hoidossa, ihania läheisiä auttamassa sekä vapauteni. Uskomatonta, että eräs mies pystyi muuttamaan elämäni yhdessä yössä näin. Hän eli juuri sellaista elämää, jota itse haluaisin elää ja mikä hienointa hän oli vapaa. Sain suuren muistutuksen siitä, että minulla on toteutumattomia unelmia. Aivan kuin kohtalo olisi kaiken tämän takana ja muuttanut elämäni suunnan hetkessä. En voi sanoa muuta kuin että elämä on mieletön mysteeri.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

007-Skyfall

Nonniin elikkä tänään katsomaan 007-skyfall, leffa jota poikaystävä mielellään lähtee mun kanssa katsomaan. Kävin kaupasta hakemassa cheddar-poppareita, limpparit ja suklaapatukat, niin pääsee huomattavasti halvemmalla kuin ostaisi leffateatterista. Näitä asioita, joita opiskelijan täytyy miettiä. Onneksi mulla oli vielä yksi leffalippu käyttämättä.

Mutta VAPAA viikonloppu ikuisuuksiin! Ei duunia, ei koulua vaan ihan puhtaasti oon saanut olla kavereiden kanssa, siivota, pyykätä ja väsätä koulujuttuja. Perjantaina olin viettää halloweenia uudemman kerran kaveriporukan kanssa ja aamulla heräsin vasta aamupäivällä. En kauaa ehtinyt olemaan hereillä, niin läksin jo kaverille viettää iltaa. Jos yhtään katsoitte ulos, niin oli aikamoinen sumu. Oikea pyhäinpäivä sää, todella kummitteleva. Tänään oon ehtinyt vähän jatkaa siivoilua ja pyykkäilyä. Tein kreikan läksyt ja alkaa tuntuu, et alan pikkaisen hiffaa noita aakkosia. Etiikan essee on melkein tehty, kerrankin ei jää viime tippaan! Mutta nyt elokuviin, toivottavasti ei tuota petttymystä! Illan jatkoja!

ps. Ihan mahtava toi Adelen kappale!





sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Yksi unelma taas toteutettu!



Ihan mahtava viikonloppu laulun merkeissä on nyt ohitse! Kroppaa on tullut rääkättyä kahden päivän aikana väsymykseen asti, mutta oon oppinut ja saanut paljon. Harjoiteltiin päivän alussa paljon äänen avauksia ja sitten vedeltiin muutama kipale koko poppoo yhdessä. Tämän jälkeen lähdettiin harjoittelemaan pianon säestyksillä soolona. Olin ensiksi aikana järkyttynyt siitä, että jouduin luokan edessä yksin pianon säestämä laulaa kaikkien muiden kuullen ja opettaja seurasi heidän seassaan esitystäni. Se olikin lähinnä positiivinen kokemus, eikä lainkaan kauheata kuin olisi voinut luulla.

Olin valinnut kappaleikseni Pmmp-Pikkuveli, Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä ja Yön Pettävällä jäällä. Oon tottunut tosi paljon laulamaan karaokea tai itsekseni ilman minkään tason säestystä, joten tuntui hieman haastavalta laulaa pelkän pianon säestämänä. Myös sen vuoksi olen tottunut laulamaan vähän hiljempaa, enkä ole päässyt käyttämään ääntäni todenteolla. Ohhoh ja ääntä lähti! Kun ääneni oli hienosti auki, niin sieltä tuli kovaa ja korkeelta. Laulustani myös pidettiin ja se kannustaa jatkamaan.

Tänään olin ihan kuoleman väsynyt ja ääni ei lähtenyt samalla tavalla kuin lauantaina. Jätin Yön kappaleen hautumaan ja opettaja sanoi, että se on hyvä tulevaisuuden kappale mulle, sillä se sopii äänelleni. Lupasin laittaa opettajalle sähköpostia, jos tulisin tässä lähiaikoina hänen oppiinsa. On niin paljon opittavaa ja odotan sitä niiiiiin innolla!