lauantai 29. joulukuuta 2012

Suklainen marenkikakku


Tässä olisi Jennin tyyliin tehty suklaa marenkikakku, jonka tein ensimmäistä kertaa jouluksi. En ollut koskaan tehnyt marenkia ja onnistuin siinä yllättävän hyvin. Vaikka vähän omasta päästä kehitetty, niin tuli siitä aika herkku! Moussen voi halutessaan tehdä valkosuklaasta ja koristeluun käyttää muitakin marjoja. Ihan puhtaasti omalla tyylillä =) Namskis!

Valmistusaika n. 2 h ja riittää noin kuudelle hengelle.

Marenkipohjat

6 kpl kanamunan valkuaisia
2dl sokeria
1 rkl vaniliinisokeria

Suklaamousse

1 levy Fazerin sinistä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta

Koristeluun

200g suomalaisia pakastevadelmia
20g kuivattuja mansikoita
       suklaakastiketta

  Valmistus:

Marenkipohjat
1. Erottele valkuaiset omaan erilliseen kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää sokerit vatkauksen aikana.
2. Pursota kahdeksi levyksi pyöreään spiraalin muotoon ja kolmas (päällimmäinen levy) yhtenäiseksi kauniiksi ruusukkeiksi. Nämä voi tehdä myös vapaasti omalla tyylillä.
3. Paista marengit uunissa 120 asteessa noin 1h 20 minuutin ajan, kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä.
Maitosuklaamousse
1. Sulata suklaa.
2. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike kuohkeaksi.
3. Kun suklaa on hitusen jäähtynyt sekoita se vatkattuun vaniliinikastikkeeseen.
Anna moussen jäähtyä hetkisen jääkaapissa.
Koristelu
Laita merenkipohja asetille ja kaada päälle puolet suklaamoussesta. Uudelleen samalla tavalla marenkipohja ja loput moussesta. Laita päällimmäiseksi viimeinen marenkilevy. Voit koristella mielesi mukaan. Omassa kakussa pursottelin suklaata kakun päälle, jonka jälkeen koristelin pakastevadelmilla ja kuivatuilla mansikoilla.

10 kommenttia:

  1. En oo koskaan nähnyt noin täydellistä kakkua. PAKKO tehdä seuraaviin juhliin tuollainen tai viimeistään synttäreiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti kannattaa tehdä ja viel moninkertaisena, koska tosta riittää just kuudelle :)

      Poista
  2. Yli hyvän näköinen kakku!! Pitää koittaa kyllä itsekkin :)

    bittenbyfashion.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvän näköistä! Pitää kai kokeilla joskus. :)

    http://nenskun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Oi mikä kakku, täytyy pistää kyllä resepti ylös :)

    ♥: obses-sions.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. mmm...ihanan näköi kakku...kaduttaa et oon "herkku" lakossa :D

    http://murmanx.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitten kun päätät tuon kurjan herkkulakon, niin sen kunniaksi teet kakun! :)

      Poista

Kiitos kommentista!