perjantai 28. joulukuuta 2012

On the floor

Aamiainen.
Tule jo juna..
Salilla vihdoin!
Joululahja kaverilta: maailman ihanin suihkusaippua kuin karkilla pesisi ihon!
Kampin tunnelmaa.
Vihdoinkin kuoret tulivat!
Spooky..
Tää oli vähän liian jännä mulle. Onneksi rakas oli viekus <3

Viime yönä nukuin huomattavasti paremmin ja näin jopa niin hyvää unta, etten halunnut nousta kellon soidessa. En kyllä yhtään muista mitä unta näin, mutta jotain kivaa se kuitenkin oli. Tänään mä päätin repäistä ja lähteä salille! Tuntui hassulla masokistisella tavalla hyvältä kipu lihaksistossa, koska tietää sen olevan hyväksi itselleen ja on tunne siitä, että on tehnyt hyvää kropalleen. Salin jälkeen käväisin nopsaa kampin anttilassa, koska mulla ei oo toistaiseksi rahaa. Tulisi jo maanantai; saisin palkan, pääsisin kaverin kaa shoppailee ja viettää uutta vuotta ihanien ihmisten kanssa! Sitä ennen täytyy painaa viikonloppu duunia, josta muodostuu yhteensä mukavat 24h ja se tarkoittaa paljon aikaisia aamuja sekä väsymystä. Huomenna onkin 3.15 aamuyöstä herätys, että jippiaijee vaan kaikille. Mulla olisi tarkoitus lukee duunissa vähän tenttiin, mutta kattoo nyt antaako työt myöden ja väsymys yleensä. Ääh ootan vaan ihan superisti maanantaita! Sen voimalla jaksan raataa viikonlopun.

Tässä olisi mun "saliohjelma"

*10-15 minuuttia lämmittelyä yhdellä tosi hassulla laitteella, jossa liikutaan sivulta sivulle ja tuntuu perusti jaloissa!
*Venyttelyä
*Selkä 3x15 (50kg)
*vatsa 3x15 ja sivut molemmin puolin 3x15 (45kg)
*käsivarret (häpeälliset 12,5kg)
*allit=naisten ikuinen ongelma 3x15 (oma paino)
*kyljet molemmin puolin 3x15
*käsipainoilla 3x15 (12kg)
*sisäreidet 3x15 (63kg)
*ulkoreidet 3x15 (55kg)
*pohkeet 20x3 
*jalat 3x15 (109kg)

Tästä kyllä hyvin huomaa, että jalat on mun vahvuus ja ehdoton heikko on kädet. Käsilihakset kehittyy hitaasti, mutta varmasti.

12 kommenttia:

  1. Toooosi kiva blogi! Tykkäsin :)

    VastaaPoista
  2. ihana ulkoasu ja aww noi turkoosit kuoret on suloset ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo ja noi melonitkin on vielä ihanemmat kuin kuvissa <3

      Poista
  3. voi ihania kuoria! mistä oot ostanu ne?:-)
    ja sulla on tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
  4. tosi kiva blogi (:

    elinalife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. tosi söpöjä kuoria!♥ mistä ne on?:)


    http://viva-la-fashion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Ebaystä huomasin nuo ja ostin samalla 9 kuoret ja maksoin 20 euroo :)

      Poista

Kiitos kommentista!