perjantai 5. lokakuuta 2012

Orange day





Pipo Indiska, takki Ginatricot, toppi Jc, farkut ja huivi Cubus ja saappaat Krakovasta paikallisesta muotiliikkeestä.

Syksy on aika oranssin väristä aikaa, joten siitä tämä otsikon nimi. Vitsi mä haluisin tehdä videopostauksen, mutta se vaatii  myös vähän valoa, joka tulisi ihanana luonnonvalona ulkoa. Päivät ovat hämäriä ja sateisia, eikä tänään huvittanut edes lähteä työkavereiden kanssa illalla ulos. Mä kävin vaan pikkaisen kaupoilla ja ostin läjän vöitä ja yleensä kaikkee hyödyllistä. Mulla on lohi uunissa ja pian pääsee syömään, nam nam. Sateisina päivinä on vaan niin ihanaa olla himassa sisällä oman kullan kainalossa. Valitettavasti mun rakas on vaan vähän pipi. Taitaa olla flunssaa aikamoisesti liikenteessä, mutta mä en ole toistaiseksi vielä tullut kipeäksi. Eilen olin teologisen baarisuunnistuksessa kiertämässä Kallion baareja ja erilaisia tehtäviä suorittaen. Oli kyllä tosi hauskoja tehtäviä ja varsinkin, kun oli muutaman jo ottanut..Mutta nyt syömään kotimaista lohta!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Materialismia ja filosofiaa







Kauluspaita ja toppi Ginatricosta.


Tänään pidin mun vaikuttavan puheenvuoron yliopistolla nuorten tyttöjen nettikiusaamisesta ja se meni paljon paremmin kuin osasin kuvitella. Sain kuulijani ajattelemaan ja mikä parasta, niin sain pitää minuutin pidempään, koska aiheeni oli tärkeä. Puheeni kuulemma meni loistavasti, joten se tarkoittaa, että onnistuin tavoitteessani puheenvuoron suhteen. Yksi stressi taas vähemmän. Mitäs muuta mulle kuuluu? Kuten eilisistä kuvista voitte päätellä, että jotain sieltä ginasta tarttui matkaan. Innostuin vähän kuvailemaan vaatteiden yksityiskohtia, koska ne oli aika makeita.

Mä oon vieläkin ihan sekaisin filosofiasta, koska siellä joutuu miettimään aivan liikaa. Tykkään pohdiskella, mutta osaan olla pahimmillaan aikamoinen skeptikko ympäröivän todellisuuden ja olemassaoloni suhteen. Filosofiaa pitäisi vielä aika kiitettävästi lueskella ja sisäistää. Toivottavasti en sekoa filofisista ajatuksista, vaan saan purkaa tentissä kaikki päässä pyörivät ajatukset paperille. Voisin tästä kohta sammuttaa itseni ja mennä unten maille. Salille huomenna mars!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Iltapäiväni kuvina ja täydellisten nilkkurien metsästystä

Oon niin kuolannut näitä kenkiä aikaisemminkin Vagabondin liikkeessä ja nämä ovat yhdet lempparini pidemmän aikaa.

Oon miettinyt yhtenä vaihtoehtona uusiksi syksyn kenkäpareiksi ruskeita, mutta en vieläkään osaa päättää olisko ne mustat vai ruskeat?

Juu ja ilmeellä mennään.

Ohhoh mitäs kuvalle tapahtui? Tais iphone seota Justinista.

Kävin luennon jälkeen vähän ginassa sovittelemassa vaatteita.

Juu ja sieltä lähti vaatetta mun matkaan.



Uskontotieteen luennon jälkeen mä läksin vähän kaupoille. Tuli vaan luennolla semmonen fiilis,että hei mä haluun mennä käymään tänään Ginatricoossa. Pyörin Dinskoossa ensiksi katselemassa syksyn kenkiä, koska haluaisin jotkut ihanat nilkkurit. Mulla on vaan vähän ongelmana, etten tiedä haluaisinko mustat vai ruskeat. Joudun siihen asti kunnes löydän täydelliset ja vielä sopivanhintaiset kengät omakseni,  kuolaamaan kaupan näyteikkunoita. Ginasta löysin kuitenkin pari paitaa, joista myöhemmin kuvaa. Täytyy nyt jatkaa filosofian esseen kirjoittamista. Öitä näin etukäteen!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyni armain







Morjens taas kaikille! Eilisen duunipäivän jälkeen päätin, että huomenna meikä lähtee ajamaan maaseutua kohti kattelemaan sukulaisia ja niinpä tein. Näin äitiä, iskää, tätiä, serkkua ja mummia, mikä oli tosi mahtavaa. Mulle sukulaiset on tosi tärkeitä. Kun saapuu maalle, niin oikeesti käsittää vuodenaikojen vaihtelut. Hei nyt on syksy-tunne saavutti mut tänään kertaheitolla. Maaseudella syksy on kaunista. En tiedä olenko koskaan maininnutkaan teille hyvät lukijat, että syksy on lempppari vuodenaikani. Okei se on sateista, viileää ja pimeää aikaa, mutta hei se on kaunista. Sitä paitsi, mun mielestä vuosi alkaa syyskuusta, kun koulut alkaa ja toisilla työt jatkuu. Ihan niin kuin muinaisilla suomalaisilla aikoinaan.

Oon saanut vasta hitusesti kokemuksia nettikiusaamisesta ja bloggaajiin kohdistuvista vihakirjoitteluista. Olisi mahtavaa kuulla kokemuksistanne lisää, sillä tahdon jakaa ne tarinat myös muille ja näin taistella nettikiusaamista vastaan. Olen yhden rohkean, myös teidän kaikkien tunteman bloggaajan saanut kertomaan kokemuksistaan hänen blogiinsa ilmestyvistä vihamielisistä kommenteista. Saatte lukea hänen ajatuksistaan myöhemmin. Tää olisi ollut mun eilinen postaus, mutta netti ei ihan pelittänyt, joten päätän tämän postauksen sanomalla, että kohti yliopistoa. Päivänjatkoja!

perjantai 28. syyskuuta 2012

i Loppis




Juu elikkä kuten kuvista hyvin näkyy, niin kirpparilla olen taas omaisuuttani taas myymässä. Tällä kertaa varattiin äidin kanssa Klaukkalan Viirin kirppikselle pöytä viikon ajaksi. Eilen käytiin illalla heittää kamat ja tänään alkoi varsinaisesti myynti. Kuvassa näkyvät Guessin vyö ja lompakko menivätkin tämän päivän aikana. Vaatteita, kenkiä ja astioita vielä piisaa. Toi on myös mun äidille hyvä tilaisuus luopua kaikesta ylimääräisestä ja äipällä on oikeesti tosi makeita vaatteita myynnissä, jotka käy myös tämmöisille nuorille kaksikymppisille. Mulle noi vaatteet on vaan vähän liian pieniä, koska oon lihonnut jonkin verran tän puolen vuoden aikana. Masentavaa. Myin nyt joitain vaatteita, joita en ole käyttänyt ikuisuuteen tai ne ei sovi nykyiseen tyyliin yleensä. Huojentavaa päästä ylimääräisestä kamasta eroon ja tienata hieman samalla. Tulkaa ja viekää nuo kapistukset pois, heti!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Let`s talk!






Päälläni oleva pitkähihainen paita on uusin löytöni Mangosta. Ihastuin välittömästi.

Ääh elossa ollaan, vaikka en ole nyt vähään aikaan kirjoitellut. Kiirettä on piisannut ja väsymys painaa. Oon aktiivisesti harrastanut liikuntaa, ollut yliopistolla, kirjoitellut puhetta, lukenut ja eilen olin teologien fuksiaisissa. Eksyin yöllä Espooseen, koska en osannut jäädä bussista oikeessa kohtaan pois ja poikaystävä tuli hakemaan mut hevonkuusesta onneksi, oih sankarini. Meni pieni tovi, kunnes hän löysi mut. Olin totally lost! Eipä tullut tosiaan erityisesti nukuttua, kun täytyi lähteä luennolle. Sain heti umpiväsyneenä pohtia filosofiassa argumenttien loogisuutta. Voitte varmaan kuvitella, etten ollut aamulla mitenkään hirveen filosofisella tuulella. Tämän jälkeen mulla oli viestinnässä ja vuorovaikutuksessa paneelikeskustelu, jossa mun piti väitellä uskonnonopetuksesta Suomessa. Itse olen aika puolueeton, mutta mun täytyi liputtaa uskontotiedon puolesta. Se meni ihan hyvin, sain ehkä hieman käännytettyä porukkaa, haha.

Tässä mun aloituspuheenvuoro aiheesta uskontotiedon opetuksesta koulussa:
"Omassa puheenvuorossani tahdon korostaa oppilaiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, jonka kaikille yhteinen oppiaine uskontotieto takaisi. Nykyisen uskonnonopetuksen ongelmana on oppilaiden erottelu uskonnon tai uskonnottomuuden perusteella. Uskontotieto takaisi tasa-arvoisen tiedonsaannin ja edesauttaisi kiihkotonta keskustelua erilaisten näkemysten välillä. Yhteinen opetettava aine uskontotieto, nykyisen uskonnon opetuksen ja elämänkatsomustiedon sijaan lisäisi suvaitsevaisuutta ja kulttuurien kohtaamista yhteisellä oppitunnilla turvallisessa arvovapaassa ympäristössä."

Mitäs tykkäsitte? Nyt mun täytyisi keksiä jokin aihe vaikuttavaan puheenvuoroon. Haluisin jonkun semmoisen, jossa voi vetoa tunteisiin, sillä se on ehkä enemmän mun juttu. Onko ideoita? Oon alustavasti miettinyt puheenvuoroa homoparien adoptio-oikeuden puolesta tai vastustaa sukupuolineutraalia lastenkasvatusta. En ole kuitenkaan ihan varma aiheista. Hei pliis auttakaa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Väriä paletista




 Terve taas! Pääsin vihdoin taas kirjoittelemaan teille. Asiaa mulla aina riittää, mutta sanon vaan kiire. Eilen olin taas opiskelijapippaloissa elikkä futsisitseillä, jotka on siis tarkoitettu meille ensimmäisen vuoden opiskelijoille, joissa pääosa on vanhempia opiskelijoita opettamassa sitseilyä. Sitsithän on peräisin Ruotsista ja tämä on enemmän tämmöinen suomalainen versio, jossa naiset ovat pukeutuneet coctail-mekkoihin ja miehet pukuihin, juotiin, syötiin ja laulettiin. Mahtava meininki kaikin puolin humalan merkeissä. Siellä juotiin ja laulettiin lähinnä, eikä meinannut millään ehtiä edes syömään, koska joku oli aina pitämässä puheita ja laulatamassa. Jos joskus saatte mahdollisuuden osallistua moiseen tapahtumaan, niin suosittelen. Ehkäpä porukat, jotka ei juo saa niin paljoa irti sitseilystä.

Mutta meikkejä, mites ne liittyivät koko aiheeseen. Oon sen verran tässä opiskelun ohessa bailannu, joten oon paljon saanut paljon laittautua ja innostanut mut ostamaan uusia meikkejä. Meikkivinkkejä en jaa, sillä jätän sen ammattilaisille.

1. Gina tricon luomiväri. Ihana väri syksyyn. Taisi olla sellaiset neljä euroa, eipä paha.
2. H&M luomiväripaletti. Vihdoinkin löysin edullisen väripaletin, joissa on juuri ne värit, joita oikeasti tulee myös käytettyä!
3. Eyeliner Inglot. Ostin tämän tummansinisen Varsovan lentokentältä, vaikkakin kyseistä merkkiä saa kyllä Suomen Inglot-myymälöistä. Innoistuin kokeilemaan erilaisempaa väriä, enkä ole pettynyt.