keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Helppoa ja nopeaa kasvisruokaa



Voi apua toi salaatin kuvalaatu! Joka tapauksessa esittelisin teille mun tämän päivän nopean ja herkullisen kasvisruokasapuskan, koska kiire ja stressi pukkaa päälle. Sanon teille vaan pääsykokeet+työ+liian vähän aikaa, helppo yhtälö. Valmistin siis simppelin version risotosta ja tonnikalasalaatin.

Yksinkertaistettu versio risotosta:

-3dl riisiä
-pussi herne-maissi-paprikaa (pakaste)
-pussillinen pakaste sipulia
-purkki ananasta
-hieman kookoshiutaleita, suolaa ja currya oman maun makuun =)

1. Keitä riisi ohjeiden mukaisesti.
2. Kun riisi on lähes kypsynyt kaada kaikki muut ainekset kattilaan ja anna hetki lämmitä hellalla. Muista kuitenkin sekoitella.

Valmis!

Tonnikalasalaatti:

-Salaattia
-tomaattia
-kurkkua
-paprikaa
-tonnikalaa

Ihmeellinen elämä







Kisu, jonka bongasin pienellä polkuretkellä ei ole siis minun valitettavasti. Sain omistajalta luvan kuvata hänen kissaansa, vaikka se osoittautui hieman vaikeaksi tapaukseksi, sillä energiaa tuolla söpöläisellä riitti. Ulkona on niin kaunista ja kesäistä, joten halusin kuvata pikkaisen luontoa ja ihailla sen kauneutta. Valitettavasti sain muutaman hyttysen pureman. Eikö luonto olekin kaunis tähän aikaan vuodesta?

Olen pohtinut tänään kovasti elämää ja kuolemaa. Kissalleni tehtiin aikoinaan eutanasia, niin papereissa luki. Se tuntui niin pahalta, mutta tiesin sisimmissäni tekeväni oikein. Minusta on outoa, että nykyisin ihmisiä pidetään väkisin elossa. Meidän tulisi elää ikuisesti, vaikka tiedämme sen olevan mahdotonta. Okei kyse oli kissasta, mutta onko ihminen elävänä olentona arvokkaampi kuin eläin? Kissani kuolema sattui minuun kovasti, varmasti yhtä paljon kuin jonkun läheisen ihmisen. Suren kissani kuolemaa vieläkin.

Kannatan eutanasiaa eli armokuolemaa. Mielestäni ihmiselle tulee antaa mahdollisuus arvokkaaseen kuolemaan. Kissani sai siihen mahdollisuuden, miksei ihminenkin? Ajattele esimerkiksi syöpäpotilas, joka tietää pian kuolevansa. Ensin hänen hiuksensa lähtevät, hän oksentelee ja riutuu. Eikö olisi oikeudenmukaista ihmisen saada armokuolema tässä tilanteessa, jolloin hän on peloissaan, mutta saisi hyvästellä läheisensä, kun siihen vielä kykenee? Eutanasiassa ihminen nukahtaa ikuiseen uneen. Sitähän jokainen ihminen haluaa joskus; kuolla nukkuessa.

Pitääkö ihmisen elää loppuelämänsä kärsien? Kenellä on oikeastaan oikeus päättää ihmisen elämä vai haluaako kukaan sitä edes tehdä? Kysymyksiä on monia, mutta itse en lähtisi Päivi Räsäsen ja Timo Soinin tapaan uskontoa sotkemaan liikaa tähän kysymykseen. Tämä pitäisi ajatella kärsivän potilaan kannalta. Asiat ei tietenkään toimi niin, että jos joku masentunut saisi eutanasian vaan tapauksessa, jossa ihmisellä ei ole paljoa elinaikaa tai on paljon kipuja. Toivottavasti joku minua fiksumpi osaisi määritellä rajan paremmin, jolloin eutanasia olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Mielestäni jatkuva kipulääkkeiden tuputtaminen on uskomattoman epäinhillistä. Sellaista loppua en kenellekään halua.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Porkkanasämpylät





Tässä vähän kuvamateriaalia vapaapäivän leivontaurakasta ja tuloksena herkulliset porkkanasämpylät! Tein ton taikinan moninkertaisena, niin sen vuoksi puhun urakasta, vaikka ohje on tosi simppeli. Eniten aikaavievää on porkkananoiden kuoriminen ja raastaminen. Tässä on todellisia luomusämpylöitä, joita ei tarvitse kaupasta ostaa ja tiedät mitä syöt. Luomu on vähän huijausta. Jos ostat kotimaista niin se on aivan samaa kuin luomu, sillä Suomessa ei laiteta samanlaisia myrkkyjä joka paikkaan kuin ulkomailla. Leipä on muutenkin tosi kallista, joten jos haluat säästää leivot itse leipäsi ja sitä riittää pitkäksi aikaa kun heität osan pakkaseen.

Tämän ohjeen saat pirkan sivuilta, eikä tosiaan ole mikään haastava juttu. Sämpylät ovat ehdottomasti parhaita juuri leivottuna, kun voi oikein sulaa sisään ja heität väliin juustoa ja tuoreita kasviksia. Teekin maistuu erityisen hyvältä silloin. Hienoja leivontahetkiä!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Pinkki unelma




Löysin vihdoin viimein tämän liikkeen kampista, jossa myydään Ted Bakerin lompakoita! Työkaverini muisti juuri tiistaina ostaneensa oman lompakkonsa Modasta ja riensin sinne heti seuraavana päivänä. Kauheaksi ongelmaksi muodostui vain, että minkä värisen valitsisin noista kaikista kaunokaisista. Olin lähellä ottaa oranssin tai mustan, mutta ajattelin kuitenkin pysyä pinkissä, johon juuri alunperin ihastuin. Hävettää vaan tunnustaa, että lompakko maksoi 99 euroa, melkein satasen, auts! Sillä rahalla saisi jossainpäin maailmaa vaikka mitä. Parasta lompakossa on kuitenkin se, että korttitilaa riittää ja yleensäkin kaikenmaailman lippulaput mahtuu nyt sisään. Mitäs tykkäätte? Onko järkeä maksaa lompakosta 99 euroa? Okei jälkimmäinenn kysymys oli vähän hassu, mutta nyt sitten syödään nuudeleita loppukuu.

Viimepäivän kuulumisia



Heips! En ole huikeaan kahteen päivään postaillu, sillä aika on ollut aika kortilla. Olen koko ajan ollut menossa milloin missäkin..Helsingissä shoppailessa ja kavereiden kanssa. Tässä siis torstain kuvaa ginan pukukopista. Mulla olisi ollut kaksi hyvää päivää lukea, mutta ei..motivaatio on aivan nollassa. Olen vähän alkanut miettimään, että haluanko enää kovastikaan sinne teologiseen tiedekuntaan. Kuitenkin loppujen lopuksi olen miettinyt hyvin kauan oman yrityksen perustamista, mikä voisi hyvin olla se mun juttu. Haluisin mieluiten vielä käydä vaan töissä, päästä matkustelemaan, mennä laulutunneille ja kehittää itseäni kaikintavoin. Ehkä täytyy antaa vaan elämän kuljettaa.

Eilen illalla menin katsomaan lätkää työkaverin luo ja mentiin porukalla jatkoille..näin voiton kunniaksi. Tosi hyvä ilta oli ja myöhään meni. Aamulla menin psykologin juttusille ja olo oli vielä vähän hassu. Keskusteltiin taas siitä, miksi mun on vaikea puhuu ihmisille tunteistani. Se on aina ollut vähän vaikeaa ja vaatii paljon aikaa. Muuten on kyllä hyvät fiilikset ja oon välttynyt suuremmilta masiskohtauksilta. Nyt voisin mennä syömään poikaystävän tekemää pitsaa, naminami. Hyvää illanjatkoa!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Musta hamonen


Musta hame Gina tricot

Tämä päivä onkin kulunut Helsingissä shoppailessa. Oikeastaan tämän hameen takia lähdinkin sinne. Olin nähnyt tämän viime viikolla, kun olin poikaystävän kanssa pyörittiin siellä, mutta en jaksanut kokeilla tuota silloin. Hame jäi kuitenkin vaivaamaan ja päätin nyt vapaapäivänä tsekata sen. Tosi makee ja mukava päällä. Omasta mielestäni sopi mulle yllättävän hyvin. Ihanaa, että tuon tyyliset hamoset on tullut muotiin ja toivottavasti pysyy vielä pitkään! Aah tuo on vaan niin hieno. Toivottavasti tulisi joku semmonen hyvä päivä, jolloin pääsisin käyttämään tuota. Kuvaa ehdottomasti laitan tänne heti kuin mahdollista!

Löysin tuolta reissulta kanssa kivat kuvat mun uusiin kehyksiin ja ostin lisää Indiskan laseja sekä tyynyn Indiskalta partsille. Voi kunpa poikaystäväni vain kokoisi tuon Ikean hyllyn, niin saisin kaikki kauniit esineet aseteltua siihen. Raukka on ollut vähän kipeänä, joten en viitsi häntä enempää kiusata. Toivottavasti pian hylly kokoon saadaan.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Katseenkääntäjä



Laukku Mango

"Voi apua taas uusi laukku!" todettiin minulle eilen töissä ja äitini käydessäni . Itseasiassa poikaystäväni osti sen minulle synttärilahjaksi, niin eihän sitä lasketa? Tämä on kerännyt katseita ja ihailua. Herkullinen aniliinin punainen sävy sopii ihanasti kesään ja lisäksi on kätevän kokoinenkin. Laukkuun saa vielä pidemmän hihnan, jos haluaa laittaa sen olalle roikkumaan. Löysin laukun puolivahingossa, sillä etsin alunperin vähän sävyltään ja materialtaan samantyylistä lompakkoa ja koitin etsiä Kampista liikettä, josta työkaverini oli ostanut oman ihanan lompakkonsa. Ihastuin heti laukkuun, joten poikaystäväni osti sen sitten lahjaksi, koska halusi ilahduttaa. Paras lahja ikinä, mutta eipä onneksi hinta myöskään huimannut päätä.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä


Äiti ja mummini ovat tärkeitä ihmisiä elämässäni, joita haluan joka vuosi juhlia. Ostin molemmille äideille kauniit auringonkukat, sillä ne tuovat mieleeni niitä joitain hyviä lapsuusmuistoja, joita minulla on ja he molemmat liittyvät niihin. Äidin kanssa on ollut raskasta, mutta myös paljon hyviä muistoja. Yksi ihana turvallinen muisto äidistäni on se, kun hän kasvatti aina joka kesä auringonkukkia kasvihuoneen läheisyyteen. Seisoin niiden vieressä ja tunsin itseni julmettuman pieneksi kirpuksi. Ne olivat niin korkeita ja minä pieni. Ne olivat lempikukkiani lapsena. Mummini kasvatti myös auringonkukkia ja myös monia muita kauniita kukkia sekä kasveja. Auringonkukat tuovat mieleeni elokuun. Pidin elokuusta sen vuoksi, sillä silloin oli perunankeruunaika ja moni kylältä tuli auttamaan perunannostossa. Meitä oli paljon ja mummi oli tehnyt paljon hyvää ruokaa ja nautimme siitä yhdessä. Ne olivat ihania aikoja.

Mummi on ollut aina minun tuki ja turva, varsinkin kun kotona on ollut vaikeaa. Mummini luona olin aina turvassa, sillä kotini oli toisinaan varsin ahdistava paikka. Isä joi ja oli väkivaltainen. Äitini joutui siitä kärsimään ja masentui itsekin. Yritin lohduttaa äitiäni, joka uhkasi tappavansa itsensä. Niinä öinä itkin itseni uneen ja menin myöhemmin yöllä katsomaan oliko äitini elossa. Kun mietin tätä kaikkea nyt olisin toivonut äitini olevan vahvempi ja jättänyt kaiken. Hän ajatteli kuitenkin lapsia Elämä ei ole aina niin yksinkertaista. Nyt kun itse olen ollut masennuksen kourissa äitini on ollut tärkeä tuki minulle, sillä hän ymmärtää mitä käyn lävitse. Hän jaksaa soitella ja piristää. Tänään me piristämme toisiamme, sillä on meidän molempien päivä. Onnea minä ja äiti!