tiistai 11. syyskuuta 2012
Oih syystakki!
Takki h&m.
Sain sen! Kävin eilen ostamassa luennon jälkeen vihdoin tuon kuvassa olevan takin, jota olen syksyn kuolannut henkka maukassa. Oli vielä sen hintainen, että opiskelijakin raski ostaa sen. En vaan eilen pystynyt takista ottaa kuvia, mutta tänään jo saitte nähdä. Oon tosi monilla nähnyt kaupungilla noita takkeja, mutta enemmänkin oranssina. Itse lämpesin enemmän "punaisen" puoleen.
Tänään heräsin aikana ja menin jo yhdeksän aikaan rääkkäämään itseäni intervallibodyyn yliopistolle. Voin sanoa, että oli aika tahokasta ja meinasin jo ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen oksentaa. Ihan häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olin varmaan porukan heikkokuntoisin. Vaikkakin kyllä kaikki lähtivät tunnilta yhtä punaisina ja hikisinä. Ensiksi tunnilla me lämmittelimme, jonka jälkeen teimme 5 minuuttia sykettä nostavia harjotteita ja taas vastaavasti viisi minuuttia lihasharjoituksia. Tätä sitten jatkuvasti vuoron perään. Kun lopuksi oli loppuvenyttelyn aika, olin onnellinen, sillä olin selviytynyt rankasta treenistä. Ensi viikolla taas uudelleen. Huomenna salille, sillä haluan oikeesti alkaa taas treenaamaan kuntoani =)
maanantai 10. syyskuuta 2012
Kehyksissä
Krakovasta ostetut kortit ovat kehyksineen seinällä ja ilman miehen apua! Okei, nuo ovat kehykset, joita ei tarvitse naulata vaan kiinnittyvät seinälle sinitarralla. Vihdoin sain eteisen käytävään ryhtiä ja ilmettä, aivan mahtavat! Koulu, vapaa-aika, työ, koulujutut ja kaverit ovat pitäneet mut aika kiireisenä. Olen käynyt tässä lintsillä, nähnyt kavereita,ollut viikonlopun töissä ja vietettiin tyttöjen vodka-ilta. Aikamoiseen myöhään meni lauantaina, mutta hauskaahan meillä oli. Mua stressaa, kun pitäisi kirjoittaa ylihuomiseksi tietovälittävä puheenvuoro kouluun, enkä ole täysin varma saanko siitä kolmen minuutin mittaista. Kolme minuuttia on pitkä aika ja vielä mielenterveyspalveluista! Saanko siitä oikeasti tarpeeksi pitkää ja muistanko kaiken ulkoa..ääk! Puheiden pitäminen on streessaavaa, vaikka muuten viestintä ja vuorovaikutustunnit on aika jees.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Kesä 2012: mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä?
Vihdoin viimein pääsin väsäämään tämän ihanan listan siitä, mitä kaikkea kivaa tein viime kesänä ja mitä jäi myös tekemättä. Vaikka kesä ei ollut lämmin, mutta silti hyvä ja ikimuistoinen!
Tänä kesänä
*Olin häissä ensimmäistä kertaa ilman isiä ja äitiä (vihdoinkin). haha.
*Tein suklaa fondueta.
*Vietin mahtavaa juhannusta kavereideni kanssa.
*Menin bilettää keskellä viikkoa (ja useasti).
*Luin kirjan: piiat.
*Pääsin yliopistoon.
*Sain kesäisiä profiili-kuvia.
*Ostin muumimukin.
*Säästin rahaa.
*Shoppailin ihania vaatteita ja kenkiä!
*Löysin unelmieni saapikkaat.
*Olin ulkomailla.
*Sain kotiini kolmeksi päiväksi hippileirin.
*...samaisen hippiporukan kanssa olin festareilla.
*Grillasin.
Oon saanut oikeastaan tosi paljon aikaan, vaikka aina miettii, että voi mitä mulla jäi taas tekemättä! Kerron joka tapauksessa, mitä mun alkuperäisistä suunnitelmista jäi tekemättä.
Tämä kaikki jäi tekemättä..
*Tampere-reissu.
*Tallinna-reissu
*Silmäleikkaus.
*Laihduttaminen.
*Englannin, ruotsin ja espanjan itseopiskelu.
Tälläistä tälläkertaa. Huomenna duuniin ja sen jälkeen tyttöjen kanssa vietetään vodka-iltaa. Syksyn jatkoja!
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Yliopiston avajaiset
Juuh, tulee kuvamatskua vähän myöhässä, sillä moni varmaan tietää, että avajaiset oli jo maanantaina. Silloin mun koulu virallisesti alkoi. Kävin ensimmäistä kertaa upeassa Tuomiokirkossa avajaisjumalanpalveluksessa. Illalla mentiin opiskelukavereiden kanssa ylioppilastalolle jatkoille ja siellä se ilta menikin. Tiistaina mulla oli mun ihka ensimmäinen luento ja meinasin nukahtaa sinne, vaikka aihe oli mielenkiintoinen. Meinaa vaan flunssaa nimittäin pukata. Kiireellä kävin kotona lepäämässä ja sitten taas menoksi takaisin Helsinkiä kohti kaverin tupareihin. Tänään mulla oli viestintää ja vuorovaikutustaitoa neljä tuntia. Jouduttaa samantien pitämään ex tempore-puhe ja se meni ihan kivasti. Vaikka mua pelottaa tommoset tilanteet, niin haluun repiä itteeni myös kyseisiin tilanteisiin, koska olisi pikkasen mahtavaa oppimaan hyväksi esiintyjäksi! Sitä paitsi, jos haluan opettajaksi, niin esiintymistaito olisi aika tarpeellinen.
Huomenna meen luennon jälkeen lintsille ja illalla vielä ilotulituksia katsemaan Rajasaareen. Hitsi kun mulla on jatkuvasti kiire ja postausideoita riittäisi. Aika ei vain anna periksi.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Äidin kanssa
Joo puhelimella napattu La famiglian hämärissä valoissa. Äiti tarjosi sapuskat pitkän työpäivän jälkeen, joka oli niin tervetullutta. Söin tosi hyvää sienipastaa ja jätskiä jälkkäriksi, kuten kuvasta näkyy. Hetkellisesti stressi on helpottanut, sillä oon saanut vähän selvyyttä lähitulevaisuuteeni. Lukkari alkaa olee siis valmis ja koitan välillä kävästä töissä. Ihanaa olla kyllä koulussa piiitkästä aikaa, joten työntekokaan ei tunnu enää ihan niin puulta. Päivittäin tuntuu vaan olevan tekemistä ja kohta alkaa kerääntymään läksyjä sekä tentittävää. Kauhulla siis odotellaan. Nautitaan nyt edes hetki stressittömyyttä.
lauantai 1. syyskuuta 2012
Omenaista
iphone 4s on saatu kuntoon ja olen päässyt nyt oikeasti tuota kapistusta käyttämään. Oon ollut ihan sairaan tyytyväinen tähän puhelimeen ja varsinkin, kun sain netin toimimaan. Vaikkakin tekstareita mun on välillä vähän vaikeeta kirjoittaa, kun en meinaa kunnolla osua näytön kirjaimiin. Puhelin on niin fiksu, että se korjaa tekstin oikein, mikä on aika hyvä juttu lukihäiriöiselle. Tänään kävin Tammiston Gigantissa ostamassa ipadin eli kaverin puhelimelleni. Rahaa kuluu, rahaa kuluu. Käväsin viel jumbossa kaupoilla ja hakemassa tiimarista vähän isomman kalenterin kurssilukujärjestystä varten.
Oon vaan tämän viikon saanut hermoilla kursseja ja aikatauluja, kuinka saan kaiken sovitettua yhteen. Mä en oo vieläkään saanut terapeutille aikaa varattua tai edes kyseltyä. Pitäisi kirppispöytä varata, pestä vaatteita ja hinnoitella. Sitten haluisin päästä jo aloittamaan salilla käynnin ja koripallon. Äh, siis liikaa tekemistä ja ajateltavaa! Onneksi pääsin eilen illalla tyttöjen kanssa rentoutumaan ja käytiin syömässä sekä drinksuttelemassa. Sitä juuri kaipasin. Surettaa, kun ei ole nyt varaa ostaa sitä objektiivia, joten täytyypi vain odotella poikaystävän saapumista Haltilta. Hirveesti kuvia ei ole siis luvassa.
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Yliopistolla
Heissan, nyt on yliopisto-elämä lähtenyt käyntiin ja oon ollut niin väsynyt, etten oo hirveesti jaksanut kirjoitella. Kaikki on niin uutta ja luennot opiskelusta uuvuttaa, varsinkaan kun en oo pariin vuoteen kouluja käynyt. Rahat ovat olleet niin vähissä, ettei meikällä ollut varaa ostaa kuin Vantaan sisäinen ja kuinkas kävikään; tarkastaja antoi mulle 80 euron sakon! Jes, tämäpä auttaa heikkoon rahatilanteeseen. Perjantaina tulee palkka ja sitä meneekin vuokraan. Koska hajotin viime viikolla objektiivini, joudun tällä viikolla käymään ostamaan uuden. Sen verran jouduin ryöväämään säästötililtäni ipad-rahat. Liikaa menoja, muttei samalla tavalla tuloja. Mutta Kela, milloin muistat minua? Mutta kuitenkin älkää ihmetelkö ihmiset, jos ei kuvia hirveästi ilmesty, sillä objektiivia ei mulla nyt vielä ole. Maanantain se oli vain lainassa.
Mutta mitäs me uudet teologian opiskelijat ollaan siis tehty? Oikeastaan kuunneltu opintoihin liittyviä luentoja, syöty halvasti yliopistolla, käyty ratikka-ajelulla ja ohjelmaa ois viel luvassa tällä viikolla. Mä jätän huomisen suunnistuksen väliin ja baari-illan..joo ei oo rahaa, mutta lähden mummin synttäreillä käymään. Enköhän mä ehdi viidessä vuodessa tutustumaan porukkaan? Toivottavasti.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Back to school
Huomenna olen taas opiskelija parin välivuoden jälkeen. Oon ollut tosi tyytyväinen kahteen välivuoteeni, joiden aikana elämäni on muuttunut järjettömästi. Lukion jälkeen olin päättänyt tietoisesti tekeväni töitä seuraavan vuoden ajan, vaikka tiesin hakevani seuraavana keväänä Helsingin yliopistoon teologiaa "sitten joskus" lukemaan. Tuolloin mietin, jos hakisin myös Joensuuhun. Kirjoitusten jäljiltä olin todella väsynyt ja aloitin työni K-citymarketissa kassalla. Se oli ensimmäinen oikea työni. Alussa työ oli ihan jees, mutta vähitellen aloin erkaantumaan joistain ystävistäni, sillä olin aina viikonlopun töissä, kun muut olivat vapaalla. Tunsin itseni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. En viihtynyt edes työpaikalla ja useat asiakkaat olivat varsinaisia törppöjä. Onneksi mulla oli myös niitä oikeitä ystäviä, jotka eivät hylänneet mua.
Kun olin ottanut loparit marraskuussa 2010, mulla meni välit hyvän ystäväni kanssa. Mulla oli juttua yhden meidän yhteisen kaverin kanssa, mutta hän ei halunnut seurustella kanssani. Syksyllä olin ollut todella masentunut ja toinen kaveripoika tuli mulle todella läheiseksi. Hän oli ainut, joka huomasi pahan oloni ja siitä lähtien huolehti etten tunne itseäni enää huonoksi ja yksinäiseksi. Tämä ihminen oli pelastajani, sankarini. Aloimme joulukuussa seurustelemaan ja olemme vieläkin yhdessä. Loukkasin toisen pojan tunteita, mutta luulin ettei se olisi vakavaa. Hän masentui.
Tuli uusi vuosi ja puolet kaveriporukastani oli kadonnut. Aloin näkemään, ketkä olivat oikeita ystäviäni. Tuolloin tuntui todella pahalta, kun entinen kaverini levitteli valheellisia tietoja ympäriinsä ja leikki marttyyriä. Vei aikaa, että muutkin sen huomasivat ja palasivat luokseni. Poikaystäväni lähti tammikuussa armeijaan ja näimme vain viikonloppuisin. Helmikuussa tein töitä koulunkäyntiavustajana. Se oli oikeasti tosi hienoa työtä. Tunsin tekeväni aidosti tärkeää työtä. Luin samalla teologian pääsykokeisiin, vaikka tuntui, etten ollut siihen vielä valmis. En lukemiseen, en edes kouluun. Kesän ajan tein töitä henkilökohtaisena-avustajana 70-vuotiaalle sokealle miehelle. Helppo mukava kesätyö. Miehen tarina herätti mut ensimmäistä kertaa ajattelemaan kaahailemisen vaaraa. En ollut koskaan ajatellut, että voisin sokeutua kolarin seurauksena. Se rauhoitti ajamistani enemmän kuin tuhat sakkoa.
Syksyllä aloin käymään salilla ja liikkumaan todella paljon. Olin virkeä ja ihan tyytyväinen. Aloin tekemään päiväkoti-ja opettajansijaisuuksia ympäri kuntaa. Mahtavaa ensimmäistä kertaa elämässäni päättää, miten haluan tehdä töitä. Sijaisuuksia riitti jatkuvasti ja vajetta oli aina jossain. Sain työstäni positiivista palautetta, se oli ihanaa. Autoin välillä yhden kyläläistä lastenhoidossa, kun hän sitä tarvitsi. Oli mukavaa viettää päiviä pienen vauvan kanssa. Vähitellen huomasin olevani vain väsyneempi, enkä enää edes tuntenut mitään. Viiltelin ja ajattelin kuolemaa. Marraskuussa lapsen äiti totesi, että näytän todella väsyneeltä. Sitä henkisesti olinkin. Soitin heti samantien lääkäriin ja sain ajan tammikuulle. Joulukuussa onneksi huomattiin työterveydessä, että mulla oli pitkään jatkunut poskiontelutulehtus. Lääkitys auttoi tekemään hitusen paremmin duunia.
Tuntui pitkään, ettei elämä etene ja ettemme poikaystävän kanssa saisi millään kämppää. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Kirjoitimme uutena vuotena vuokrasopimuksen ensimmäisestä yhteisestä kämpästä. Tunsin hitusen edes iloa. Uusi vuosi oli kuitenkin katastrofi ja riitaannuin muutamien kavereiden kanssa. Olin todella vihainen myös poiksystävälleni. Olin niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että sain jopa poikaystäväni itkemään. Kerroin kavereilleni olevani pahoillani omasta käytöksestäni ja kerroin meneväni masennukseni takia lääkäriin parin päivän kuluttua. Sain anteeksi ja he pyysyvät myös anteeksi. Kaikki oli suurta väärinkäsitystä.
4. tammikuuta on päivä, jota en voi unohtaa koskaan. Silloin mulla todettiin vaikea masennus ja sain lääkityksen. Alussa vain oksensin kaiken, mutta vähitellen kroppani alkoi tottua lääkkeeseen. Vähitellen huomasin muutoksen itsessäni; en haluakaan kuolla. Olin elossa ja läsnä. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Helmikuussa aloitin työt turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja tänään oli viimeinen työpäiväni. Huomisesta alkaen teen työtä silloin kuin itsestäni tuntuu. Keväällä aloitin pääsykokeisiin lukemisen ja psykologilla käymisen. Oloni alkoi parantua ja yritin parhaani mukaan lukea pääsykokeisiin työn ohella. Se kaikki oli raskasta, eikä psykologi voinut ymmärtää, kuinka jaksan. Keväällä havaittiin, että mulla on myös jonkin tason tunne-elämän häiriötä, mutta myös lievää maanis-depressiivisyyttä, joka oli tällä hetkellä off-tilassa. Se ei yllättänyt.
Tällä hetkellä olen menossa yliopistoon vihdoinkin. En uskonut aluksi, että voisin todella päästä sinne. Kyllä näyttävästi me lukihäiriöisetkin osaamme. Elämä on jännää ja olen täynnä intoa. Terapeutti on edelleen hakusessa, mutta toivottavasti löytäisin sen mahdollisimman pian. Haluaisin alkaa käymään taas salilla ja aloittaa laulutunnit. Toivottavasti pääsisin toteuttamaan haaveeni. Valmistuessani ylioppilaaksi en olisi osannut odottaa mitään tämän kaltaista elämää tai korkeintaan haaveissani. Löysin jopa rakkauden lähempää kuin olisin ikinä uskonutkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








