torstai 16. elokuuta 2012
Heyyyy I`m back!
Heipä hei kaikille! Kuten huomaatte olen takaisin Krakovasta ja voin sanoa, että oli hieno reissu. Kelit eivät olleet meidän puolellamme, sillä aurinko pilkotti hyvin vähän, mutta muuten oli kyllä ihan sopiva. Shoppailtu paljon, syöty hyvää ruokaa halvalla ja vähän katseltu nähtävyyksiä. Erikoisin nähtävyys olivat ehdottomasti syrjemmällä Krakovassa suolakaivokset, johon matkattiin rappuja pitkin alas kaivoksen syvyyksiin. Hotelli oli mahtavaa ja seura oli mahtavaa. Huomenna kerron kuitenkin lisää kuvien kera. Täytyy mennä nukkumaan, sillä aamulla alkaa viideltä työt. Öitä!
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Täältä tullaan Krakova!
Ihanaa huomenna pääsee neljäksi päiväksi reissuun, finally! Mulla on vaan toi pakkaaminen vielä puolitiessä, koska en oikeesti tiedä mitä laittaisin päälleni siellä. Toivon vain, että siellä on lämmintä ja aurinkoista. Pääsisin shoppailemaan kunnolla, syömään hyvää ruokaa ja näkemään kaikkea mielenkiintoista. Onneksi ennen koulujen alkua pääsee pikkulomalle. Perjantaina mahdollisesti kuulette seuraavan kerran musta. Mulla ei tällä kertaa ole muuta, joten viikonloppuna saatte vasta nähdä kuvia ja ostoksia.
Säästäväisyyslinjan pienet sallitut ostokset
Aurinkolasit Ninja ja riikinkukkokorvikset Bijou Brigitte.
Heissan! Mulla on ollut tosi tiukkaa rahan kanssa, kun on pitänyt maksella kaikenlaista, kuten matkaa ja vielä matkarahaakin pitänyt käydä vaihtamassa. Sen verran, kun kävin tuossa Helsingissä niin ajattelin antaa itselleni vähän armoa ja ostaa itselleni loppukesäksi ja matkaa varten yleensä uudet ihanat aurinkolasit Ninjasta. Noh, näin myös Bijou Brigetissä unelmieni riikonkukkosulkakorut, jotka tietenkin ostin. Että tämmöisiä pikkuostoksia. Nyt oon ollut töissä tässä lähinnä ja eilen mulla olikin iltavuoro ja tulin kotiin vasta kahdeltatoista. Pian pitäisi lähteä takaisin töihin. Perjantaina oltiin työkavereiden kanssa Amarillossa rellestelemässä, mutta eipä mulla muuten ihmeempiä. Pakkailin tänään vähän matkalaukkua ja täytyy jatkaa, kun pääsen töistä.
Tää blogi on ollut mulle tällä hetkellä tämmöinen kanava, johon voin purkaa kaikkea hömppämäisyyttä ja joskus myös niitä ikäviä fiiliksiä. Kuitenkin mulla on tosi paljon sanottavaa ja toivottavasti pääsen vähän antamaan blogilleni jatkossa vähän uutta ulottuvuutta.
torstai 9. elokuuta 2012
Finally good hair-day
Oi kiitos kampaajani, joka pelasti huonon hiuspäivän! Nyt tyvi on piilotettu ja tukka laitettu nätisti, ei siis lättätukkaa. Olin värjännyt viimeksi maaliskuussa, joten siitä oli jo 5 kuukautta aikaa. Tyvi oli siis värin tarpeessa. Mun pitäisi vielä mennä leikkaamaan tässä kuussa hieman hiuksia, mutta toivottavasti ei liikaa! Kampaajalla menikin vähän enemmän aikaa ja kävin nopsaa jumbossa, sillä seurauksella, että myöhästyin töistä. Onneksi se ei ole kovinkaan vakavaa. Työpäivän jälkeen söin, katselin rikossarjaa ja kävin lenkillä. Kyllä, sain itseäni niskasta kiinni ja lähdin ulkoilemaan. Ilokseni, kun tänään vaa`alla huomasin laihtuneeni puoli kiloa. Tästä se alkaa.
tiistai 7. elokuuta 2012
Maksiraasu
Tässä olisi kuvaa mun äidin vanhasta maksimekkoraasusta, jonka olen tänä kesänä ottanut omakseni. Oon tosi innoissani, kun ensi viikolla pääsen jo Krakovaan. Vähän on vielä auki, mitä nähtävyyksiä menisi katsomaan tai mitä esittelisin. Varmaa on se, että yksi päivä menee shoppailessa. Vielä jännempää on se, kuinka rahat tulee riittämään siellä ja matkan jälkeen. Olisi pikkaisen mahtavaa voittaa lotossa, sillä ei tarvitsisi stressata jatkuvasti rahasta. Ehkä mun pitäisi noudattaa kerrankin poikaystävän neuvoa ja alkaa laatimaan jokaisena kuukautena budjekti, koska tällä menoa en tule selviytymään viiden vuoden opiskelusta. Rahan käyttöä joudun tarkemmin jatkossa seuraamaan ja välttämään turhia ostoksia. Ainakin voisin käydä enemmän kirppiksillä ja ottaa lahjoitusvaatteita vastaan, jos kaipaan jotain uutta päällepantavaa.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Last days
Tässä kuvaa viime päivän mökkeilyltä. Sain nauttia grilliherkuista, saunasta ja hyvästä seurasta. Eilen illalla kirjoitinkin, että vointini oli vähän huono ja kuumetta mulla olikin. Se lähti kuitenkin yön aikana, mutta olo vielä vähän heikko. Täytyy seurata vointia, sillä olisi kivaa tehdä jotakin mukavaa poikaystävän kanssa, kun meillä kerrankin on yhteinen vapaapäivä. Voi vaan olla, että täytyy tehdä pakollinen Helsinki-reissu, mutta näkee sitten. Tilini tekee kuolemaa, sillä maksoin juuri Krakovan reissun ja vuokran, joten saan aika pihisti elää loppukuun. Rahaa kuitenkin pitäisi riittää reissuunkin. En vain malta oottaa matkaa! Toivottavasti olen vain terve. Viidentoista minuutin päästä Avalta tulee venäläinen draama-sarja Sota ja rauha, jonka ensimmäisen jakson missasinkin festareiden takia. Tykkään tosi paljon kaikista historiallisista elokuvista sekä sarjoista ja pukudraamoista yleensä. Voisin joka tapauksessa alkaa kirjoittaa työhakukirjettä, jos vaikka onnaisi.
lauantai 4. elokuuta 2012
Kesä-fiilistelyä
Kesä alkaa pian vetelemään loppuaan tai loppupuoltaan, mutta tahdon nauttia vielä sen kauneudesta. Oon ollut sairaslomalla selän takia ja sen vuoksi on ollut aikaa tavata kerrankin sukulaisia ja kavereita. Elämäni hienot viisi päivää, vaikka selkä ei ole ollut kuosissa. Kipujen takia ei ole ollut suurta intoa kirjoitella, mutta nyt alan voimaan paremmin. Kiva, että ootte pysyneet kelkassa. Tällä hetkellä ei oo nyt kauheen hyvä olo fyysisesti, mikä voi olla lääkkeiden sivuoireita. Taidan jatkaa tästä lötköttämistä sohvalla ja tuijottamalla leffaa loppuillan. Kirjoittelen taas lisää, kun on parempi olo.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
No hair cutting!
Hiusten kasvatukselle kuuluu tällä hetkellä hyvää, sillä en oo leikannut hiuksiani neljään kuukauteen ja ne ovat vielä kauniissa kunnossa. Ennen mun hiukset teki kuolemaa jo kahden viikon kuluttua leikkauksesta, mutta ei enää. Tässä on yksi salaisuuteni: en värjää enää kokonaan hiuksia. En tajunnut aikaisemmin, kuinka hiusten värjäys kuluttikaan hiuksiani, luulin vain laadun olevan luonnostaan huonoa. Esittelen lisäksi neljä muuta salaisuuttani; hiuspuuterin, silver-suihkeen, hiusöljyn ja kiillottajan.
Kcprofessonal hiuspuuteri
tarkoitettu samenttisen ilmavaan lopputulokseen ja viimeistelyyn, Itse käytän tuota vain puhtaasti hillitsemään hiuspohjan rasvaisuutta tai jos tukkani on vähän likainen. Hiukseni eivät kärsi nykyisin enää niin paljon kuivuudesta, kun aloin vähentämään hiusten pesua. Nykyisin riittää, että pesen hiukset kerran tai kaksi viikossa. Hiuspuuteri hoitaa loput. 10e Emotional.
Kcprofessonal silver-suihke
Ei enää monimutkaisia tai pitkään vaikuttavia shampoita tai hoitoaineita kellertävään tukkaan! Tämä sopii ehdottomasti kiireisille ihmisille. Vaaleat hiukset ennen pitkään alkavat kellertämään, joten tämä on oiva apu siihen vaivaan. Suihkauta vain kuiviin hiuksiin ja menoksi! 8e Emotional.
Schwarzkopf gliss-hiusöljy
Hiusöljy antaa hiuksille ihanaa pehmeyttä, kiiltoa ja vie kuivahtaneet latvat mennessään. Tämä on siis hiustenkasvattajien paras ystävä! Latvat pysyvät ehdottomasti paremmassa kunnossa, kun laittaa öljyä niihin silloin tällöin. Kuiviin tai kosteisiin hiuksiin, miten haluat. 7e K-citymarket.
Goldwell gloss style-suihke
Okei idea on vain puhtaasti se, että hiukset näyttävät kiiltäviltä ja paremmilta. Ei kai se väärin ole? 16e kampaamoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
